NÄLKÄ keräys kunnalliselle tarhalle

Keräys Dobojn kunnalliselle tarhalle 3.2.-7.2.2023 Olemme 24/7 huolissamme kunnallisen tarhan koirista. Emme tiedä, kuinka usein ne saavat ruokaa ja vettä. Tiedämme ainoastaan, että kun menemme tarhalle, koirat ovat todella nälissään. Keräämme nyt kohdennetusti varoja kunnallisen tarhan koirille, jotka elävät äärimmäisen hirveissä olosuhteissa. Koirilla ei ole mitään. Lahjoitetut varat käytetään kunnallisen tarhan koirien ruokkimiseen. Mikäli koiratJatka lukemista ”NÄLKÄ keräys kunnalliselle tarhalle”

Yhteydenpito adoption jälkeen

Meiltä kysytään tasaisin väliajoin, pitääkö yhdistys meihin yhteyttä adoption jälkeen? Voimmeko kääntyä yhdistyksen puoleen ongelmatilanteissa? Balkanin koirien adoptiotoimintaan kuuluu vahvasti yhteydenpito myös adoption jälkeen. Mielestämme se kuuluu vastuulliseen rescuetoimintaan. Olemme kiinnostuneita siitä, miten koiralla sujuu uudessa kodissaan. Pidämme tiiviisti yhteyttä adoptiokotiin ensimmäisen kolme kuukautta, ja sen jälkeen vuosittain. Mikäli emme ole kuulleet koirasta pitkään aikaan,Jatka lukemista ”Yhteydenpito adoption jälkeen”

Vuosi 2022 paketissa

Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja ajattelimme muistella kanssanne menneen vuoden tapahtumia. Tänä vuonna on jälleen tuotu 140 onnekasta koiraa Suomeen. Kiitos kaikille adoptoijille ja kotihoitajille. Tämä vuosi on sisältänyt uuden rakentamista ja eniten niitä joiden takia tätä teemme; koiria. Vuosi on ollut erittäin merkityksellinen Bosnian kodittomille koirille. Kun saimme tietää, että Animalia myöntää hankerahoitusta vastuulliselleJatka lukemista ”Vuosi 2022 paketissa”

Adoptoisitko seniorikoiran?

Seniorikoirat on se piiloon jäävä, hiljainen ryhmä, jota juuri kukaan ei halua adoptoida. Ryhmä pitää sisällään mitä ihanimpia, lempeimpiä ja ystävällisimpiä timantteja, joiden kodin saantiin vaikuttaa ainoastaan yksi asia – ikä. Joka kerta turvakodilla käydessämme katsomme meille niin rakkaita seniorikoiria, jotka tarhaelämään jo tottuneina kävelevät rauhallisesti muiden vilkkaampien koirien seassa. Katsomme ja mietimme, miksi heitäJatka lukemista ”Adoptoisitko seniorikoiran?”

ALE – Joulukortit myynnissä nyt!

Tilaa ihanat Balkanin koirien joulukortit nyt, ja autat Bosnian kodittomia koiria sekä ilahdutat läheisiäsi takuuvarmasti! Kortit myydään 6kpl paketeissa. Jokainen paketti sisältää kaksi kappaletta kutakin korttia. ALE 6€ + pk Joulukortit meille ovat taiteilleet Jonna, Kati ja Elise Tilaa omasi sähköpostilla balkaninkoirat@gmail.com! Katso muutkin ihanat kannatustuotteemme BK-shopista

*Keräys on päättynyt* Ruokakeräys 2€ haaste, lahjoita purkki märkäruokaa!

27.10. KERÄYS ON PÄÄTTYNYT! Lahjoititte ruokaa noin seitsemäksi viikoksi, yhteensä 221 säkkiä kuivaruokaa ja 783 purkkia märkäruokaa! KIITOS ❤ Keräys päättyy maanantaina! 2€ haaste Pyydämme apuanne, jotta saisimme kerättyä rahaa ruokaan turvakodille 24 päiväksi, eli yhteensä 2600€. Tämä tarkoittaa siis 100 säkkiä kuivaruokaa ja 360 tölkkiä märkäruokaa! Lahjoita 2€! Mobilepay 35642 ja viestiksi ostamasi ruokamääräJatka lukemista ”*Keräys on päättynyt* Ruokakeräys 2€ haaste, lahjoita purkki märkäruokaa!”

Ruokakeräys turvakodille 10.10.-24.10.2022

Talvi lähestyy ja samalla turvakodin koirien syömä ruokamäärä lisääntyy. Ruoka on ehdottomasti suurin kuluerä turvakodilla. Haluamme pitää koirat kylläisinä, sillä lähes kaikki niistä ovat nähneet nälkää aiemmin. Lämpiminä vuodenaikoina turvakodin koirat syövät 12 päivässä 50 säkkiä kuivaruokaa ja 180 tölkkiä märkäruokaa. 12 päivässä ruokaan menee rahaa 1300€, onhan turvakodilla yli 200 karvakuonoa ruokittavana. Pyydämme apuanne,Jatka lukemista ”Ruokakeräys turvakodille 10.10.-24.10.2022”

Ruokapankki

Ruoka on ehdottomasti suurin kuluerä turvakodilla. Haluamme pitää koirat kylläisinä, sillä lähes kaikki niistä ovat nähneet nälkää aiemmin. Lämpiminä vuodenaikoina turvakodin koirat syövät 12 päivässä 50 säkkiä kuivaruokaa ja 180 tölkkiä märkäruokaa. 12 päivässä ruokaan menee rahaa n. 1300€, onhan turvakodilla yli 200 karvakuonoa ruokittavana. Lahjoita siis ruokapankkiin, jotta voimme taata turvakodin koirille jokapäiväisen ruoan.Jatka lukemista ”Ruokapankki”