Bosnian koiratarhoilla 21.-26.8.2015
Ensimmäinen tarhareissumme Bosniaan tehtiin elokuun lopulla. Määränpäähämme Doboj:hin matkustimme Unkarin pääkaupungin Budapestin ja Kroatian kautta. Saavuimme perjantaina illansuussa Doboj:hin. Tarhan omistaja Sinisa ja hänen vaimonsa tulivat meitä vastaan keskustaan ja jatkoimme tästä matkaamme keskustan läpi pienelle mutkittelevalle vuoristotielle. Kauniilla vehreällä vuorenrinteellä sijaitsi määränpäämme, Doboj:n yksityinen koiratarha, jonka on perustanut kaksi vuotta sitten paikallinen lakimies Sinisa. Meitä ensimmäisenä vastassa olivat vahtikoirat Medo ja Yellow ja ihana pieni Tanya tyttönen.
Nämä ihanat koirat ottivat meidät riemuissaan hännät heiluen vastaan. Meitä paikanpäälllä odottivat myös tarhan työntekijä Ivan ja hänen vaimonsa Tima. Ensimmäisenä iltana kiersimme yhdessä paikkoja läpi, tutustuimme hieman koiriin ja ihmisiin. Saimme majoittua tarha-alueella sijaitsevassa talossa.
Doboj:n tarhalla työskentelee kaksi miestyöntekijää, joiden lisäksi myös tarhan omistaja tyttärensä kanssa auttaa etenkin viikonloppuisin tarhan ylläpidossa. Koiria oli tarhalla 120. Tarhan työntekijät tulevat joka aamu tarhalle klo 7. Aamuisin koirat päästetään häkeistä isoon aitaukseen siksi aikaa, kun häkit siivotaan. Koirat saavat kuivaruokaa joka päivä heti aamulla ja toisen kerran iltapäivällä. Jälkiruokana koirille annetaan leipää. Koirien ollessa isossa aitauksessa oli paras hetki käydä tutustumassa koiriin, sillä pienissä häkeissä käydessämme koirat saattoivat olla hyvin peloissaan, jolloin taas koiran oikea luonne ei välttämättä tule esille. Oli ilo nähdä, että tarhan koirat olivat suurimmaksi osaksi erittäin kilttejä ja hyväluonteisia, terveennäköisiä ja sosiaalisia ihmisiä kohtaan. Tarhalla oli paljo
n nuoria koiria, mutta joukkoon mahtui myös vanhempia koiria, jotka todellakin ansaitsisivat paremman loppuelämän omassa kodissaan. Häkeissä ollessaan koirat haukkuivat paljon, muutamat hyppivät turhautuneina seiniä pitkin, osa oli peloissaan. Kun koirat pääsivät isoon aitaukseen juoksentelemaan ja leikkimään, oli liikuttavaa nähdä kuinka elämänilo tuli taas koirista näkyviin, koirat nauttivat juuri siitä, pienestäkin hetkestä, minkä saavat viettää ihmisen seurassa tai juostessaan ja leikkiessään vapaana aitauksessa.
Koirilla on pitkä aika olla h
äkeissä ilman minkäänlaista kontaktia, sillä aamutöiden jälkeen työntekijät lähtevät koteihinsa ja palaavat takaisin päivemmällä, klo 17 jälkeen tarhatyöntekijät yleensä lähtevät tarhalta pois ja palaavat aamulla takaisin. Ensimmäiset päivät menivät nopeasti, koiriin ja tarhan toimintaan tutustuessa, koirien adoptiovalmisteluita hoitaessa. Naapurin Tima teki meille joka päivä, pyytämättä, taivaallisen hyvää vegaaniruokaa. Tunsimme olevamme kunniavieraita niin vieraanvaraisen kohtelun vuoksi.
Kysyimme yhtenä päivänä tarhan omistajalta Sinisalta, että mitä ihmiset täällä Bosniassa ajattelevat hänestä; miehestä, joka on perustanut omilla rahoillaan koiratarhan ja haluaa auttaa koiria. Sinisan vastaus oli lyhyt: ”Eivät he ymmärrä ollenkaan, ihmiset ajattelevat, että olen hullu!”. Tarhanomistajalla Sinisalla oli omassa autossaan aina mukana koiranruokasäkki. Hän pyrkii auttamaan niitäkin koiria, jotka eivät ole hänen omalla tarhallaan. Kerran Sinisa pysähtyi k
aupan edessä olevan kerjäläisen luo, jolla oli vieressään kaksi koiraa. Sinisa otti autostaan ruokasäkin ja kävi antamassa koirille ruokaa ja antoi myös kerjäläiselle rahaa. Myös myöhemmin pääsimme todistamaan kuinka hän matkalla pysähtyi tiettyjen talojen eteen, joissa oli koiria yksinään pihalla ja kävi antamassa koirille ruokaa.
Paikallinen kunnaneläinlääkäri kävi tapaamassa meitä tarhalla useana päivänä ja kävimme myös useamman kerran keskustassa hoitamassa asioita hänen omistamallaan eläinlääkäriasemalla. Eläinlääkäri teki pitkää päivää ja oli ilmeisen ylityöllistetty, mutta silti hän oli kiinnostunut meidän tulevaisuuden suunnitelmista Balkanin koirien hyvä
ksi, hän auttoi meitä koirien adoptiojärjestelyiden suhteen ja teki kaiken mitä pyysimme, jotta koirat olisivat valmiita adoptioon. Hänen toimestaan tarhan koirille laitettiinkin meidän läsnäollessamme mikrosirut, rokotukset ja loishäädöt, eläinlääkäri soitti viranomaisille useaan otteeseen, jotta adoptoinnit Doboj:sta Suomeen olisivat mahdollisia ja tarvittavat luvat kunnossa.
Maanantaina vierailimme Preslican kunnallisella koiratarhalla. Tarha sijaitsi n. 10-15km Doboj:n keskustan ulkopuolella. Tarha sijaitsi kukkuloiden takana, pienen mutkittelevan tien päässä, kirjaimellisesti metsässä. 
Tarhan johtaja esitteli meille paikkoja ja vaikutti olevan myös kiinnostunut mahdollisista adoptioista Suomeen. Tarha oli yksityiseen tarhaan verrattuna alkeellisessa kunnossa. Mutta suoraan sanottuna olimme kuitenkin huojentuneita siitä, minkälaisessa kunnossa tarha ja koirat olivat, sillä tarhalla on hyvin huono maine Bosniassa koirien erittäin huonon kohtelun, julmuuksien kohteeksi joutumisen vuoksi. Esimerkiksi jotkin ihmiset ovat aikaisemmin käyneet ampumassa koiria paikanpäällä, ihan vain sen takia, että vihaavat koiria! Kysyimme tätä asiaa johtajalta ja hän sanoi, että hänen aikanaan (n.6kk) tällaista ei ole tapahtunut eikä tapahdukaan, sillä hän pitää koirista. Toivomme todella, että asia on näin! Tarhalla oli muutama pieni pentu. Pennut olivat erittäin ränsistyneissä huonokuntoisiss
a häkeissä ilman minkäänlaisia lämmikkeitä.
Isoimmat koirat taas oli laitettu pieniin metallihäkkeihin. Yksi iso koira odotti omistajaansa, joka 
vapautuisi joskus vankilasta ja toinen koira oli myös tuotu sinne ”hoitoon” joksikin aikaa, mutta johtaja epäili, että sitä tuskin koskaan sieltä pois haettaisiin. Tarhan miestyöntekijä ja johtaja olivat ihmeissään tuomistamme tuliaisista. Veimme tarhalle 200kg kuivaruokaa, kassillisen leluja ja luita. Koirat olivat ikionnellisia saamistaan herkuista ja luista! Lelut kiinnostivat aluksi vain muutamia koiria, sillä koirat vain halusivat ihmisen huomiota, joten koirat eivät aluksi pystyneet keskittymään leluilla leikkimiseen. Mutta kun lähdimme pois häkeistä, koirat alkoivat keskenään leikkimään leluilla ja kantoivat niitä suussaan intoa täynnä :). Tarha-aitaukset olivat onneksi kohtuullisen isot, mutta tarhan koirilla ei ollut minkäänlaisia koirankoppeja tai kattoa pään päällä suojanaan.
Olimme jo lähtökuopissa tarhalta, kun huomasimme tarhan kulmauksessa olevan häkkiaitauksen, luulimme sen olevan tyhjillään. Menimme häkkiin sisälle ja koirankopista kömpi ulos komea isokokoinen äärettömän kiltti Cesar-koira. Johtaja kertoi, että koira on kaiket päivät kopissaan ja vaikuttaa masentuneelta. Cesar pääsi meidän läsnäollessamme tarhan piha-alueelle jaloittelemaan. Pääsimme seuraamaan kuinka Cesar tuli muiden koirien kanssa toimeen.Cesar ei välittänyt muista koirista vaan oli enemmänkin kiinnostunut tutkimaan paikkoja ja oli onnellinen saadessaan 
rapsutuksia.
Cesar otettiin adoptiolistallemme ja toivomme, että tämä ihana koiraystävämme pääsisi joskus pois tarhalta. Valitsimme ensimmäisen käyntimme perusteella neljä ihanaa koiraa kunnalliselta tarhalta adoptiolistallemme. Preslican tarha-alueen omistaa valtio ja johtaja kertoi, että tämän vuoksi tarhan kunnostus ja ylläpito on vaikeaa, sillä alueelle on kielletty rakentamasta mitään, joten auttaminen tällä tarhalla voi olla vaikeaa tai ainakin hyvin haasteellista.
Viimeiset päivät vietimme yksityisellä tarhalla koiria kuvaten, rapsutellen ja luonteita tarkkaillen. Etenkin sokean Ringon kanssa yritimme olla mahdollisimman paljon, sillä hän viettää elämänsä yksin kolkossa pienessä häkissään …
Keskiviikkona lähdimme takaisin Suomea kohti. Haikein mielin jouduimme hyvästelemään koirat ja ihmiset! Ennen lähtöämme kävimme antamassa lahjoituksena saadun hienon ison luurusetin sokealle Ringolle. Ringo jäi yksin häkkiinsä pureskelemaan luuta ja odottamaan parempaa tulevaisuutta. Yellow, Tanya ja Medo jäivät pihalle katsomaan, kun lähdimme tarhalta pois. Sydäntä särkevää oli jättää nämä ihanat ystävämme sinne, mutta näemme jälleen ja toivomme, että joku päivä heilläkin on ihan ikioma koti, jossa saa tuntea olevansa rakastettu.
Doboj:n eläinlääkärin sanat tiemme erkaantuessa:
”Kiitos, että olette tulleet tänne Bosniaan auttamaan koiria ja valinneet juuri nämä koirat ja tarhat!”
Päivi, Sinisan vaimo, Mei, Sinisa (Dobojn tarhan omistaja)
