
Keräykset
Tällä sivulla päivitämme ajankohtaiset keräykset, joiden tuotto menee lyhentämättömänä tiettyyn tarkoitukseen.
Balkanin koirat ry:n rahankeräystili on FI04 5800 1320 3217 54
Poliisihallitus on myöntänyt Balkanin koirat ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla RA/2020/953. Lupa on toistaiseksi voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
6.7-31.8.22
Keräys – tule mukaan tukemaan karanteeni- ja eläinlääkäritilojen rakentamista
Balkanin koirien turvakodilla on rakennustyöt jo kovassa vauhdissa!
Rakennamme Animalialta saadun hankeavustuksen (14 500€) turvin turvakodille erillistä rakennusta, jossa on eristystiloja ja eläinlääkäritila. Eristystilat (viisi huonetta) on tarkoitettu uusille koirille, pennuille, sairaille tai leikkauksesta toipuville koirille. Eläinlääkärin tilassa voimme tulevaisuudessa steriloida enemmän koiria turvakodillamme ja siellä eläinlääkäri voi rauhassa tehdä työtään. Kaikki ylimääräinen koirien kuljettaminen edestakaisin jää pois. Haaveenamme on toteuttaa sterilointikampanja paikallisten ihmisten koirille ko. tilaa hyödyntäen.
Animalian hankeavustuksen avulla olemme päässeet hyvään vauhtiin, mutta rakennustyöt pysähtyvät hyvin nopeasti, mikäli rahoitus puuttuu. 14 500€ ei vielä riitä rakennuksen valmistumiseen. Tarvitsemme kipeästi apuanne, jotta rakennus saadaan valmiiksi. Kuten kaikki varmasti tiedämme, materiaalikustannukset ovat lähes tuplaantuneet. Tarvitsemme ainakin 10 000€, jotta rakennus saadaan valmiiksi. Olethan mukana rakentamassa parempaa huomista Bosnian kodittomille koirille?
Voit auttaa lahjoittamalla
Mobilepay: 35642
(Kaikki 6.7.-31.8. lahjoitetut varat käytetään rakennustöihin)
Tilisiirto: (Viitenumerolla 702298 lahjoituksesi ohjautuu rakennustöihin)
FI04 5800 1320 3217 54
Maksun saaja: Balkanin koirat ry
Bic-koodi: OKOYFIHH Pankki: Helsingin OP
Viitenumero: 702298
Viestikenttä: Rakennustyöt
Ruokakeräys 14.-26.12.21 







8.2.2021 *PÄÄTTYNYT* Keräys uutta autoa varten



26.5.2020 Ruokakeräys *Suljettu*
Balkanin koirien turvakodilla asuu tällä hetkellä noin 90 koiraa. Preslican kunnallisella tarhalla enemmän. Koirien ruokkiminen on yksi suurimmista kulueristä, ja se ei pienene. Se pikemminkin lisääntyy jatkuvasti.
Tällä hetkellä turvakodin koirat syövät 40kg kuivaruokaa päivässä. Yksi 20kg säkki maksaa 15€. Päivässä ruokaa menee yli 30€ edestä, sillä kuivamuonien lisäksi pennut syövät purkkiruokaa ja koiranmakkaraa. Viikossa turvakodin koirat siis syövät 30€x7pv=210€ edestä ruokaa.
Preslican tarhalle mentäessä Mei ja Drazen ottavat mukaansa aina kaksi tai kolme säkkiä ruokaa, sillä kunnan tarjoama ruoka ei riitä valtavalle koiramäärälle. Kesää kohden Preslican tarhalla myös pennut tulevat todennäköisesti lisääntymään hurjasti. Tällä hetkellä pentuja on noin 20 tarhalla. Kasvavat pennut syövät märkäruokaa paljon. Määrä tulee todennäköisesti tuplaantumaan vielä.
Jos keräämme kampanjalla 2000€, se riittää noin kymmeneksi viikoksi ruokaa koirille. Tämä olisi aivan huikea apu, sillä kaikesta muusta me voimme tinkiä mutta ruoasta emme.
Jos et halua lahjoittaa Facebookissa, voit lahjoittaa
Yleistilillemme: FI96 5800 1320 3217 47
Maksun saaja: Balkanin koirat ry
Bic-koodi: OKOYFIHH
Pankki: Helsingin OP
Viestikenttä: Yleislahjoitus
Suuri kiitos avustasi ❤
*Keräys suljettu* 27.4.2020 Keräys Vuckon eläinlääkärikuluihin
Kovia kokenut Vucko herra pääsi vihdoinkin tarhalta Suomeen etsimään omaa kotia talvella 2019. Vucko on tällä hetkellä kotihoidossa Helsingissä, mutta tarvitsee tukeanne eläinlääkärikuluihin.
Uudessa kotihoitopaikassa on havaittu lihaksettomuutta ja jäykkyyttä erityisesti takajaloissa. Myös Vuckon hampaat vaativat tarkempaa tutkimusta.
Vuckon tuleva eläinlääkärikäynti onkin varattu ensi viikolle, ja hinta-arvio on noin 250€.
Terveystarkastuksen lisäksi Vuckon selkä ja takajalat rtg-kuvataan. Myös hampaiden kuntoa tarkistetaan, ja arvioidaan mahdollisia tarpeellisia jatkohoitotoimenpiteitä.
Pyydämme tukeasi Vuckon tulevissa hoitokustannuksissa!
Mikäli haluaisit osallistua keräykseen Vuckon hoitoihin, voit lahjoittaa haluamasi summan rahankeräystilille:
Saaja: Balkanin koirat ry
FI04 5800 1320 3217 54
Viite: 555762
Kiittäen,
Balkanin koirat

*Keräys suljettu* Lahjoita 5€ Rex2 (valkoinen koira) ja Rex (saksanpaimenkoira) aitauksien rakentamiseen turvakodille!
Molemmat koirat pääsivät muuttamaan turvakotiin, kiitos kaikille keräykseen osallistuneille! ❤
Rex2 saapui Preslican tarhalle vuonna 2017 ja on siitä asti elänyt samassa häkissä. Se hylättiin tarhalle, koska se oli purrut tontille tullutta pappia.
Alusta saakka Rex2 on ollut epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Se on haukkunut ja murissut kovasti häkkinsä ohi kulkevia ihmisiä. Rexille myöskään hihnan näkeminen ei ole ollut mieluisaa. Se on viisas koira ja suhtautuu ihmisiin valikoivasti.
Pienin askelin Mei ja Drazen ovat sosiaalistaneet Rexiä, antaneet Rexin nuuskutella käsiä aitauksen välistä ja silitelleet sitä. Pikkuhiljaa kuukausien kuluessa he pääsivät häkkiin vaihtamaan vedet ja siivoamaan.
Nyt tilanne on niin upea, että Rex antaa (toki vain Mein ja Drazenin) laittaa hihnan ja Rex on päässyt kävelylle häkkinsä ulkopuolelle.
Rex (saksanpaimenkoira) saapui tarhalle vuonna 2016 ja on siitä asti ollut pienessä häkissään. Rex on turhautunut, ja vuosien saatossa myös selkeästi muuttunut apaattisemmaksi johtuen todella pienestä virikkeettömästä häkistään. Kun Mei ja Drazen käyvät tarhalla, he yrittävät mahdollisimman usein päästää Rexin jaloittelemaan ja samalla siivoavat häkin. Rex on epäileväinen ihmistä kohtaan.
Tällä hetkellä molemmat koirat viettävät oikeastaan kaiken aikansa suljettuina häkkeihinsä.
Haaveenamme on rakentaa turvakodille kaksi aitausta näille koirille, joissa ne pääsevät liikkumaan kunnolla ja pääsevät elämään turvallista ja stressitöntä elämää. Tarvitsemme kuitenkin teidän apuanne, koska työt turvakodilla seisovat rahanpuutteen vuoksi. Keräyksen tuotoilla katetaan aitamateriaalit, aitojen perustukset ja kopit molemmille koirille.
Jos haluat auttaa, lahjoita:
Yleistilillemme: FI96 5800 1320 3217 47
Maksun saaja: Balkanin koirat ry
Bic-koodi: OKOYFIHH
Pankki: Helsingin OP
Viestikenttä: Yleislahjoitus
Kiitos ❤

*KERÄYS SULJETTU* KERÄSIMME UPEAT 3040€! KIITOS! ❤
Tällä viikolla pyörähtää käyntiin Balkanin koirien koirankoppikampanja! Viikon tarkoituksena on haastaa juuri sinut lahjoittamaan 5€ koirankoppeihin, jotka tilataan paikalliselta puusepältä Balkanin koirien turvakotiin!
Miksi juuri koirankopit?
Koppi on tarhakoiran koti ja turvapaikka. Se voi olla aitauksen ainoa paikka, jossa pääsee suojaan sateelta, kylmältä, märältä ja jossa on neljä seinää ympärillä. Synnyttäville emoille ja pienille pennuille koppi on tärkeä paikka, jossa saa rauhassa sateelta suojassa kerätä voimia ❤
Koppi luo turvaa ihan jokaiselle koiralle. Usein tarhoilla ei ole riittävästi koppeja, ja on sydäntäsärkevää nähdä koiria, jotka illan tullen käpertyvät maakuoppaan, puun alle, betoniseen ruokinta-astiaan tai koirankopin katolle nukkumaan, koska niille ei riitä omia koppeja.
Koppi on vähintä, mitä voimme kodittomalle koiralle tarjota. Se on koiran pieni koti sillä välin, kun koira odottaa oman kodin löytyvän jostain muualta kuin likaiselta ja kolkolta tarhalta. Ja se on myös parasta, mitä koira voi saada aitauksessaan. Kun koira saa kodin, se luovuttaa koppinsa taas uudelle tarhan tulokkaalle, joka saa siitä runsaasti turvaa ja iloa. Koppi on kestävä ja pitkäaikainen hankinta tarhalle.
Kopit tilataan paikalliselta puusepältä ja yhden kopin hinta on noin 40€. Koppi on puinen, ja siinä on peltikatto. Talven tullen voimme lisätä koppeihin koirille heinää ja hamppukuitua lämmikeeksi. Koirat ovat silminnähden onnellisia saadessaan rakentaa pientä pesäänsä kopin sisälle heinistä ❤
Mitä jos lahjoittaisit ja olisit mukana mahdollistamassa taas yhdelle koiralle pientä turvapaikkaa ja kotia, jonne se voi käpertyä illan tullen?
Lahjoita siis
Rahankeräystilille: FI0458001320321754
Saaja: Balkanin koirat
Viitenumero: 1654345
Kiitos avustasi! ❤
Koirankoppikeräys Balkanin koirien turvakotiin (elokuu ja syyskuu 19) *KERÄYS SULJETTU*

Keräämme varoja koirankoppien rakentamista varten Balkanin koirien turvakotiin! Toivomme saavamme tukeanne, jotta ihanat koiramme saisivat tarvittavat ja elintärkeät suojat 🙏🐶 Yhden koirankopin rakentaminen tulee maksaamaan 40-45€ (sis.materiaalit ja paikallisen työ). Mikäli haluat osallistua koppikeräykseen voit lahjoittaa haluamasi summa seuraavalle tilille:
Rahankeräystili: FI0458001320321754
Saaja: Balkanin koirat
Viitenumero: 1654345
Lisäpäivityksiä Balkanin koirien turvakodista: facebook.com/groups/2202344433364694/
kiittäen, Balkanin
(https://www.facebook.com/events/659035411255091/?active_tab=about)
Keräys Balkanin koirien tontin ja turvakodin rakentamista varten
*KERÄYS ON VOIMASSA JATKUVASTI*

Balkanin koirat ry järjestää keräyksen ikioman tontin ostoa ja rakennusta varten. Projektin tavoite on perustaa yhdistyksen ylläpitämä koirien turvakoti, jossa kymmenistä kodittomista koirista pidetään parempaa HUOLTA ja jossa panostetaan kaikin tavoin niiden elämänlaatuun.
Yhdistyksen puheenjohtaja on ollut aktiivisesti tontin etsinnöissä mukana (välittäjä käytössä) ja potentiaalinen paikka on löytynyt Baja Lukan seudulla, pohjois-Bosniasta.
Preslican kunnallisella tarhalla on tällä hetkellä noin 130 koiraa, mutta Dobojn kunta voi hoitaa (rahallisesti ja ajallisesti) noin 70 koiraa. Tarkoitus, ainakin aluksi, olisi siirtää omalle tarhallemme osa koirista Preslican kunnalliselta tarhalta. Etusijalla ovat adoptiolistoillamme olevat koirat sekä ne koirat, jotka huonon menneisyyden takia eivät voi tulla adoptoiduksi.
Koirien turvakodin tarkoitus on että koirien elämä on turvattu. Tämän vahvistaa se tieto, että turvakodin tontilla tulee asumaan kaksi tarhan ylläpitäjää.
Tietoa potentiaalisesta tontista:
Tontti sijaitsee pohjois-Bosniassa, Banja Lukan maaseudulla.
Maan koko on 5 hehtaaria, jossa on rakennettu 90 luvulla iso kolmikerroksinen talo. Maan hinta: 11,000€.
Koirista huolehtii alkuun tarhan ylläpitäjät, joista yksi on yhdistyksen palkkaama henkilö.
Haluaisitko olla mukana Balkanin koirien projektissa?
Voit osoittaa tukesi tontin ostoa ja tarhan rakentamista varten seuraavasti:
Lahjoita haluamasi summa haluamaasi tarkoitukseen yhdistyksen rahankeräystilille: FI0458001320321754
Käytäthän eri viitenumeroita:
1) TONTIN OSTO – viitenumero: 1654329
Tontin osto on oleellinen, jotta pystymme toteuttamaan unelmamme omasta tarhastamme. Tontin ostoon lahjoittaneet osallistuvat tarhan perustamiseen 🙂 Yli 50e:n lahjoittaineiden nimet tulevat (haluttaessa) esiin pääportin kyltille.
2) TARHAN PERUSTUKSET – MAATYÖT – viitenumero : 1654332
– Tietyö tontille
-Tontin aitaus
– Koira-aitausten rakentaminen
3) KOIRANKOPIT – viitenumero:1654345
Toivomme, että mahdollisimman moni tulee mukaan projektiin, joka on ollut pitkään mielessämme. Haluamme kehittää koirillemme sellaiset elinolosuhteet, jossa niiden hyvinvoinnista voidaan huolehtia.
Haluamme myös jatkaa katukoirien tilanteen parantamista, järjestämällä sterilointipäiviä ja antamalla uusille hylätyille koirille paremman elinympäristön, aina mahdollisuuksiemme mukaan.
Kiitos tuestasi! ❤
Ps: Seuraathan tätä sivua, päivitämme projektin edistystä täällä 🙂
Linkki ryhmään: https://www.facebook.com/groups/2202344433364694/
”Poliisihallitus on myöntänyt Balkanin koirat ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla RA/2018/756. Lupa on voimassa 30.08.2018 – 29.08.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta”.
Keräys Bravon ja Wannaben eläinlääkärikuluihin (13.-27.10.18) – *KERÄYS SULJETTU*

Wannabe ja Bravo tarvitsevat tukeasi eläinlääkärikuluissa (yht. 800€).
Lisätietoja koirien tarinoista ja tarpeellisista hoidoista: https://www.facebook.com/events/305813086878758/
Rahankeräystili on : FI04 5800 1320 3217 54
Viitenumero Asterian keräykselle: 1700558
KOTIHOITOPANKKI (Jatkuva keräys)

Kotihoitajan rooli on erittäin tärkeä ja arvokas yhdistyksemme toiminnassa. Kotihoitaja tarjoutuu hoitamaan ja kotiuttamaan Suomeen saapuvan koiran, kunnes oma koti löytyy. Bosniasta onkin saapunut useita koiria kotihoitoon ja tätä kautta löytänyt oman loppuelämän kodin. Kotihoitokoirien eläinlääkärikustannukset ovat kuitenkin – luonnollisesti- yhdistyksen kustantamia. Tästä syystä tarvitsemme jatkuvasti avustusta odottamattomiin, joskus kiireellisiin eläinlääkärikäynteihin. Jos haluat tukea Bosnian tarhoilta saapuvia koiria, jotka tarvitsevat eläinlääkärihoitoa voit lahjoittaa haluamasi summan seuraavalle tilille:
Tilinumero: FI04 5800 1320 3217 54 Viitenumero kotihoitokoirien kuluihin: 1705430 Jatkuva keräys
KOIRANKOPPIKERÄYS 2017 *KERÄYS SULJETTU*

Talvi lähestyy.. Jo kahden kuukauden päästä sade, kylmyys ja lumi koettelevat koiria tarhoilla ja moni koira jää valitettavasti ilman suojaa. Bosniassa talvi ei ole kovin pitkä, mutta pahimmillaan pakkasta on jopa 25-30 astetta. Koirat joutuvat taistelemaan rankkoja olosuhteita vastaan, siksi Preslican ja Prnjavorin tarhoilla on jatkuva tarve koirankopeille.
Yhden koirankopin rakentaminen maksaa 40-45€, tavoitteemme olisi rakentaa ainakin 20 koirankoppia ennen pakkasten tuloa. Koirankoppi toimii suojana kylmyyttä vastaan, mutta myös turvapaikkana monelle aralle koiralle.
Mikäli haluat osallistua koppikeräykseen voit lahjoittaa haluamasi summa seuraavalle tilille:
Rahenkeräystili: FI04 5800 1320 3217 54
Saaja: Balkanin koirat
Viitenumero: 1700448
ASTERIAN JALKALEIKKAUS-KERÄYS (22.6-6.7.17) *KERÄYS SULJETTU*


Asteria saapui Preslican kunnalliselle tarhalle alkuvuodesta 2017. Lahjoittajan avustuksella Asterian eturaajat kuvattin 16.6. Asteria oli ontunut jo muutaman viikon, ja sen oikea etujalka oli turvonnut. Rtg-kuvauksissa todettiinkin vanhoja murtumia. Oikean etujalan kyynär- ja värttinäluu ovat molemmat murtuneet. Hoitosuunnitelma on ortopedinen leikkaus, mahdollisimman pian. Asteria onkin jo viety eläinsairaalaan odottamaan, ja on tällä hetkellä vahvalla kipulääkityksellä. Ortopedin mukaan leikkauksen ennuste on hyvä.
Asteria tarvitsee nyt tukeanne hoitokustannuksissa. Leikkaus, kuvaus sekä seuranta-aika tulevat maksamaan yhteensä 300-350€. Keräyksen ajankohta 22.6-6.7.17
Autathan ihanaa hännänheiluttaja Asteriaa!!
Asteria ja Balkanin koirat kiittävät etukäteen ♥
Rahankeräystili on : FI04 5800 1320 3217 54
Viitenumero Asterian keräykselle: 1705443

WANDAN SILMÄLEIKKAUS- KERÄYS (12.4-12.5.) *KERÄYS SULJETTU*
Wanda saapui Suomeen kotihoitoon helmikuussa/17 etsimään omaa kotia. Wandan kotiutuminen on sujunut hyvin, lempeä jättiläinen sulatti kotihoitajien sydämet heti ensimmäisestä päivästä lähtien ihanan luonteensa ansiosta. Wanda on sopeutunut Suomeen ja päässyt harjoittelemaan kotikoiran arkea, mutta kolme viikkoa sitten Wanda joutui eläinlääkärireissulle silmäkipujen takia. Wanda on ollut siitä lähtien lääkityksellä sekä käynyt silmäspesialistin vastaanotolla useamman kerran. Viimeisen eläinlääkärinkäynnin aikana (7.4) Wandan vasemmassa silmässä todettiin kuitenkin tulehduksen aiheuttamia muutoksia, silmä on sokeutunut ja edelleen kipeä. Suositeltu hoitotoimenpide on silmän poisto. Wandan silmäleikkauksen hinta-arvio on noin 700-800€, ja se ajoittuu kahden viikon sisälle.
Koska Wandan silmäeläinlääkärikäynteihin on jo kulunut 933.87€ tarvitsisimme kaiken mahdollisen tuen, jotta saisimme kerättyä rahaa Wandan silmäleikkaukseen. Joka ikinen euro on enemmän kuin tervetullut!
Wanda ja Balkanin koirat kiittävät etukäteen 🙂
Rahankeräystili on : FI04 5800 1320 3217 54
Viitenumero Wandan keräykselle: 1705155