Kikin tarina

Kiki on nyt kohta vuoden ollut omassa kodissaan, kun toukokuussa -19 sen meille hain. Olin jo tovin miettinyt toista koiraa oman espanjanvesikoirani seuraksi ja rescueyhdistystenkin sivuja tutkinut. Kikin ilmoitus tuli vastaan jaettuna ilmoituksena eräältä fb-sivuilta. Jokin koirassa herätti mielenkiintoni ja rohkeana laitoinkin suoraan Kikin kotihoitajalle viestiä kyselläkseni lisää. Toki ohjeeksi sain laittaa virallisen hakemuksen, jonka teinkin. Pian tämän jälkeen sain sitten viestiä, että minulla olisi mahdollisuus käydä Kikiä katsomassa. Kiki oli ollut Helsingissä jo kotihoidossa reilun kuukauden verran, joten asiat oli helppo järjestää ja kävimmekin sitten toisen koirani kanssa Kikiin tutustumassa. Tapaaminen sujui hyvin ja kotihoitaja Johanna lupasi kertoa eteenpäin terveiset. Kauaa ei tarvinnut odottaa, ja sainkin iloiset uutiset, että olen valittu Kikin loppuelämän kodiksi! Mei kävi Suomen reissullaan miehensä kanssa kylässä ja keskustelimme asiat läpi ja he näkivät samalla, millaiseen kotiin Kiki olisi tulossa. Samalla sain luettavaksi materiaalia kodinvaihtajan ottamisesta. Kikin hakupäivä sovittiin kotihoitajan kanssa ja silloin allekirjoitin sopimuksen ja sain Kikin paperit mukaani, Kikin lisäksi. 


Kiki on ollut perusasioissa tosi helppo koira! Kiki osasi sisätiloissa olla nätisti, oli sisäsiisti ja yksinolokin sujui hyvin heti alusta alkaen. Ulkona hihanssa kulkeminen on sujunut hyvin ja Kiki on varsin reipas ollut koko ajan ulkotiloissa, eikä säikähdä mitään. Lievää vetämistä on, etenkin, kun kuljetaan molempien koirien kanssa, koska kiire merkata ja löytää samat hajut toisen kanssa on kova. Aluksi toisista koirista Kiki ei välittänyt lainkaan, ohitukset sujui hyvin, mutta nyt viimeisinkä kuukausina on alkanut kovasti haukkumaan muita koiria nähdessään. Eli nameja namien perään ohitustilanteissa ja mahdollisuuksien mukaan kiertoreitit, jotta ei pääse vahvistamaan tuota käytöstä liikaa.


Toki selkeästi näkee, että jossain elämänsä vaiheessa joku on Kikiä kohdellut kurjasti ja hän on äärimmäisen alistuva ja pelkää isoja liikkeitä sisätiloissa ja ulkona liikkuessa jalkoja, joten kiertää ihmisen aina takaa. On pitänyt opetella rauhallista liikehdintää, jotta toinen ei säiky. Aluksi Kiki saattoi myös vieraita näykkiä, kun ei kosketus ollutkaan mieluisa, vaikka Kiki itse tunkikin lähes väkisin ihmisen kainaloon ja syliin, eli kukaan ei ole mennyt rapsuttelemaan vastoin Kikin tahtoa. Kiki elää huomiosta ja hellyydestä ja sen elämäntehtävä on miellyttää ihmistä ja saada hyväksyntää, mutta välillä sitten ei kykenekään käsittelemään tunteitaan ja reagoi niin. Näykkiminen on onneksi pikkuhiljaa karsiutunut pois, etenkin, kun kerron heti vieraille, kuinka Kikin kanssa tulee toimia. Tuttujen ihmisten kosketukset hyväksytään jo täysin. Minulle ei ole tosin koskaan missään vaiheessa suuttunut, on luottanut 100% alusta lähtien, mikä on ollut ihana tunne. Semmonen sylimyyrä se on ja saa halailla ja pussailla kyllä sydämensä kyllyydestä!
Suurimmat riemunhetket koettiin, kun puoli vuotta saapumisestaan Kiki otti ensimmäistä kertaa lelun ja alkoi sillä leikkiä! Ja siitä pari kuukautta ja sain itsekin sen houkuteltua leikkiin. Parasta on retuutta pehmopalloa sen, minkä jaksaa.


Tässä pikkuhiljaa siis löytyy uusia ja uusia kerroksia ja selkeästi reipastumista, joskin samalla huomaan itse enemmän ja enemmän, miten siellä on kuitenkin pieni rescue taustalla, joka vaatii tietynlaista kohtelua, ja jota ei vielä täysin tunne, kun vertaa toiseen, itse kasvattamaani koiraan. Paljon uutta tällaiselle rescue-ensikertalaiselle! Tällä hetkellä odotellaan dna-testin tuloksia, jos sieltä löytyis hieman infoa siitä, mistä Kiki on tehty! Vahva veikkaus on mäyräkoiraa isohkollakin prosentilla pään muodon ja tietynlaisen luonteen vuoksi 🙂 Noin muuten Kikin arki on ulkoilua metsissä ja köllöttelyä sohvalla. 

Kikistä kirjoitti Kikin adoptoija

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: