Kajon tarina

Kajo saapui meille 22.9.2019, noin kaksi kuukautta adoptiohakemuksen lähettämisen jälkeen. Parin kuukauden odotteluaika ei meitä haitannut, olipahan aikaa valmistautua elämämme ensimmäisen rescue-koiran tuloon! Itse adoptioprosessi oli mielestäni selkeä ja tarkka, jo adoptiohakemuskaavakkeesta tuli tunne, että yhdistys haluaa toimia vastuullisesti ja koirien parhaaksi. Yhdistyksen aktiivi kävi myös luonamme ennen lopullista adoptiopäätöstä.

Kun kävimme hakemassa Kajon Helsingin lentokentältä, odotti meitä luimukorvainen ja ohutkarvainen, laiha koira. Kajo näytti hampaita ja murisi perheemme kahdelle muulle koiralle jo heti lentokentän parkkipaikalla ja oli selkeästi hyvin stressaantunut ja epävarma. 4 tunnin ajomatkan aikana kotiin Kajo kuitenkin lopulta nukahti mieheni syliin. Kotiin päästyämme Kajo rentoutui selvästi ja alkoi heti leikkimään leluilla. Ensimmäisen viikon aikana Kajo rohkaistui silmissä ja epävarmasta koirasta kuoriutui vauhdikas ja leikkisä, pohjattoman ystävällinen koira. Molempia korvia vaivannut korvatulehdus hoidettiin heti pois ja turkki alkoi vahvistua nopeasti oikean ruokavalion myötä. Nykyään Kajo on kuin olisi aina ollut laumassamme ja hänestä onkin tullut meidän perheemme oikea koomikko; hän jaksaa päivästä toiseen naurattaa ilmeillään ja eleillään sekä mitä hauskimmilla tempauksillaan. Kajon lempipuuhaa on syömisen ja metsässä vapaana juoksemisen lisäksi ehdottomasti joko minun tai mieheni sylissä nukkuminen tai sitten hän käpertyy jommankumman laumamme muun koiran kainaloon.

Kiitos Balkanin Koirat ry äärettömän ihastuttavasta ja rakkaasta koirasta! 

Kajosta kirjoitti Kajon adoptoija

%d bloggaajaa tykkää tästä: