Bosnia – syyskuu 2016

Syyskuun reissu Bosniassa 1.-8.9.2016

Ihanaa olla taas koirien luona Bosniassa! Preslican kunnallisella tarhalla meitä odotti kaikki tutut ja uudet koirat, tarhan työntekijä Drazen sekä jo useamman päivän Preslican tarhalla vapaaehtoishommissa olleet yhteyshenkilömme Svetlana ja Hollannista tulleet Esmee ja koiriemme kuljettaja Nico. Esmee myös auttaa Preslican tarhaa lahjoituksien avulla ja pyrkii löytämään koirille hyviä koteja Hollannista. Vietimme ensimmäisen päivän Preslicassa. Svetlana, Esmee ja Nico olivat saaneet hienoja parannuksia aikaan tarhalla, muunmuassa lahjoitusvaroin hankittuja pieniä koiranhäkkejä oli tuotu tarhalle, jotka olivatkin heti käytössä, sillä tarhalla oli useita sairaita pentuja. Pennut pystytään häkkien avulla pitämään erillään muista koirista niin kauan että ne toipuvat. Tämä toivottavasti tulevaisuudessa ehkäisee sairauksien leviämistä. Nico asensi katoksiin koirille valoja. Koiratarhan ympärillä menevät aitaverkot sekä vanhat häkit tarhalla oli kunnostettu, tarhan tiloja oli muutenkin siivottu ja siistitty. Nico ja Esmee lähtivät vielä samana päivänä takaisin Hollantiin ja Svetlana Kosovoon.

Seuraava päivä konkreettisesti näytti meille minkälaisissa oloissa koirat joutuvat elämään. Oli sadepäivä ja vettä satoi ja paljon. Suurin osa koirista oli koirankopeissa suojassa ja ne jotka sateesta huolimatta tulivat seuraamme, pyrkivät perässämme sisätiloihin. Yleensä koiria ei saa päästää sisälle, mutta koska olimme keskenämme tarhalla työntekijän sairastuttua, päästimme koiria sisätiloihin sateelta suojaan. Koirat kiipesivät penkkien päälle istuintyynyille nukkumaan ja osa makasi betonilattialla syvästi kuorsaten. Siivosimme, ruokimme koiria ja huolehdimme sairaista koirista antamalla antibiootit ja siivoamalla häkit.

Seuraavana päivänä lähdimme käymään päivärutiinien jälkeen illan hämärtyessa tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Prnjavorin tarhalle. Vastaan meitä tuli Bojan, vapaaehtoinen, joka oman päivätyönsä lisäksi yrittää huolehtia kaikista kodittomista hylätyistä koirista joita Prnjavorin tarhalle on tullut. ”Tarha” oli hyvin masentava näky, koiria oli taas tullut lisää, tarha on iso laatikko missä koirat ovat eristyksissä muusta maailmasta, poissa ihmisten silmistä. Iloksemme kuitenkin tarhalle oli löydetty tunnollinen työntekijä ainakin pariksi kuukaudeksi, joka antaa koirille ruokaa ja vettä sekä huomiota. Pystyimme ottamaan 4 koiraa Prnjavorin tarhalta mukaamme ja viemään Preslican tarhalle. Prnjavorin tarhalta pelastetut neljä koiraa pääsivät Suomen keväthuutiksen tuotoilla rakennettuihin uusiin häkkeihin odottamaan kotia Suomesta.

Seuraava aamu alkoi hyvin surullisissa merkeissä. Saavuttuamme Preslican tarhalle, löysimme etupihalta kuolleen koiran, toinen koira oli tappanut tämän pienokaisen. Edellisenä päivänä kaikki oli vielä hyvin, pieni poikakoira leikki lahjoitusleluilla, oli menossa mukana ja tuli iloisesti tervehtimään Prnjavorin tarhalta tulleita koiria.

Menimme tarharakennuksen sisätiloihin, jossa sairas pentu oli nesteytyksessä, pentu oli kuollut yksin yön aikana. Päivän tunnelmat olivat hyvin lohduttomat.

Seuraavat päivät sisälsivät joka aamuisen sairaiden pentujen häkkien siivouksen, lääkkeiden annon, ruoan jakamisen, vesien lisäämisen, koirien kanssa olemisen, kaupasta kävimme ostamassa pennuille ruokaa ja tilasimme myös tarhan koirille ruokaa. Veimme kolme koiraa steriloitavaksi/kastroitavaksi. Valitsimme jälleen uusia koiria valmisteltavaksi listoillemme, jotta joku päivä heillä on mahdollisuus löytää koti Suomesta.

Myös Dobojn yksityiselle tarhalle oli tullut uusia koiria. Muuten siellä asiat ovat organisoitu niin, että saavat joka päivä ruoan ja jaloitella hetken isossa piha-aitauksessa. Tarhan vierestä menevälle tielle oli hylätty emo pentuineen, koirat otettiin tarhalle turvaan, häkkiin. Emo ja pennut olivat erittäin vaarallisessa paikassa keskellä autotietä.

Viimeisenä päivänä vietimme mahdollisimman paljon aikaa koirien kanssa molemmilla tarhoilla Dobojssa ja jaoimme lahjoituksena saatuja luita ja leluja. Luiden jakamisessa täytyy aina olla hyvin varovainen, sillä antamamme herkut ovat hyvin harvinaisia, joten koirat helposti alkavat tappelemaan keskenään. Viimeisenä iltana näimme vielä Bojanin, Prnjavorin tarhan vapaaehtoisen, juttelimme pitkään Bosnian kodittomien koirien tilanteesta. Joka kerta kun olemme jutelleet Bojanin kanssa, jäljelle jää kova tunne myrsky sisälle, sillä kun paikallisen eläinten ystävän kertomisia kuuntelee, tulee hyvin surullinen ja vihainen olo. Mutta jatkamme auttamista ja emme luovuta, sillä koirat tarvitsevat yhdistyksemme tukea enemmän kuin koskaan.