Bosnia – kesäkuu 2019

Tässä ensikertalaisen Emman ajatuksia matkastamme Bosniaan, Dobojhin Preslican tarhalle:

Vierailu Preslican kunnallisella koiratarhalla oli ensimmäinen kertani vastaavassa paikassa. Ajatus lähteä mukaan reissuun syntyi kuultuani toisen aktiivin kertomia tarinoita tarhalta ja toki halusta nähdä millaisista oloista myös oma koirani on lähtöisin. Olin etukäteeen kuullut myös ikävämpiä tarinoita tarhalta, joten uskoin, että minulla olisi suhteellisen realistinen kuva. Moni asia tarhalla kuitenkin järkytti, kun ne oikeasti itse ensimmäistä kertaa näki.

Ensimmäisestä päivästä päällimmäisenä mieleeni jäi koirien suuri määrä, niiden loputon into saada rapsutuksia ja ihmishuomiota sekä pienten pentujen lohduttoman kurjat olot. Jo ensimmäisenä päivänä tuli selväksi, että työtä tarhalla riittäisi loputtomiin ja meidän alkuun suurelta tuntunut kuuden hengen matkaporukka tuntuikin äkkiä kovin pieneltä.

Toisena päivänä tarhalla tuntui jo, että paikat alkoivat olla tutut ja työhön oli helpompi tarttua. Päivittäisiin töihin kuuluu koirien vesien vaihto, ruokkiminen, häkkien/aitauksien siivoaminen ja mahdollisesti koirien ulkoilutus jos vaan apukäsiä on riittävästi. Valitettavasti jo päivittäisiin hommiin menee niin paljon aikaa, että aika tuntui loppuvan täysin kesken ja itse koirien kanssa olemiseen ja rapsuttamiseen ei jäänyt riittävästi aikaa. Lisäksi aloitimme heti pesemään koirankoppeja ja häkkejä, ja siinä vasta hommaa riittikin, ja edelleen koppeja jäi valitettavasti pesemättä. Tunne oli kuitenkin mahtava, kun sai vihdoin laitettua puhtaan koirankopin takaisin aitauksiin ja häkkeihin. Toiseen päivään mahtui myös uusien koirien tulo tarhalle (vanhempi pentu sekä emo ja sen viisi pentua), tappeluita, eläinlääkärikäynti ja raskaimpana pienen pennun lopetus ja toisen pienen pennun löytyminen kuolleena. Uutena huolenaiheena oli tarhalla seikkaileva käärme, joka paikallisten mukaan on yksi Euroopan myrkyllisimmistä. Toinen päivä oli ehdottomasti henkisesti raskain ja pisti ajattelemaan miten toivoton koirien tilanne valitettavasti Bosniassa monilta osin on ja miten oma tekeminen tuntuu niin pieneltä ja merkityksettömältä isossa suossa.

Kolmannen päivän aamulla tarhalle pääsyämme hidasti automme renkaaseen ilmestynyt rengaslukko. Se saatiin onneksi neuvoteltua irti ja pääsimme vihdoin tarhalle. Osa porukasta lähti viemään koiria steriloitavaksi eläinlääkäriin ja osa jäi tarhalle. Iltapäivällä uuden pennun kimppuun hyökättiin, joten jouduimme kutsumaan eläinlääkärin tikkaamaan pennun tarhalle. Suuremmilta haavereilta onneksi vältyttiin ja pentu selvisi säikähdyksellä ja muutamalla tikillä. Surullisena asiana oli jälleen yhden pienen pennun kuolema.

Neljäntenä päivänä mm. lenkitimme ja kuvasimme koiria. Ehdottomasti mieleenpainuvin projekti oli pienten pentujen huoneen siivous. Ensimmäisinä päivinä järkyttäneet olot muuttuivat äärettömän paljon kun lattiat saatiin kunnolla pestyä ja puhdasta purua lattialle kuivittamaan ja tuomaan valoisuutta muuten niin pimeään huoneeseen. Tilojen pesun ajaksi eri pentueiden pennut pääsivät vuorotellen ulkoilemaan päivänvaloon, kylpyyn ja lisäksi kaikki madotettiin. Tunne oli mahtava, kun näki miten pienet pennut heräsivät uudella tavalla henkiin kun pääsivät ulos. Illalla pennut pystyi myös hyvillä mielin jättää nukkumaan omiin “karsinoihinsa” kun tiesi, että nyt niillä on puhdas ja kuivitettu tila – eli paremmat edellytykset myös selvitä. Iältään pienet pennut tarhalla ovat hädin tuskin luovutusikäisiä ja yhteensä niitä oli tällä hetkellä 23.

Viidentenä päivänä tarhalle tuli jälleen uusia koiria, yksi pieni aikuinen koira ja 5 pientä pentua ilman emoa. Iloisena asiana saapui iso ruokalahjoitus. Osa porukasta oli hakemassa steriloituja koiria takaisin eläinlääkäristä ja osa porukasta oli jälleen tarhalla. Muutoin päivä kului tutusti koirankoppeja pesten, vesiä vaihtaessa, ruokkiessa ja koiria rapsuttaesssa.

Kuudes ja viimeinen päivä tarhalla alkoi jälleen vastoinkäymisillä, kun autoamme oli kolhittu parkkipaikalla. Poliisikäynnin jälkeen pääsimme lähtemään vihdoin tarhalle. Jälleen osa porukasta lähti hakemaan steriloituja koiria eläinlääkäristä ja osa jäi tarhalle. Koska oli viimeinen päivä, yritimme tietenkin saada mahdollisimman paljon aikaan; lenkitimme koiria, kuvasimme niitä, pesimme koirankoppeja, vesi- ja ruokakuppeja, häkkejä jne. Aika tuntui taas loppuvan täysin kesken ja tarhalta lähtiessä kyyneliltä ei voinut välttyä.

Yhteenveto ajatuksista reissun jälkeen:
Kaiken kaikkiaan vierailu tarhalla oli pysäyttävä ja antoi paljon ajateltavaa. Tarhan virallisten työntekijöiden työkulttuuri poikkeaa huomattavasti suomalaisesta ja myös asenne koiria kohtaan on täysin erilainen. Suomen mittakaavalla monet koirat joutuvat elämään todella hurjissa oloissa ja ilman vapaaehtoistyötä ei koirien perustarpeita hengissä pysymiseksi pystytä täyttämään. Surkeista olosuhteista ja kokemuksista huolimatta on tarha täynnä mitä ihanampia ja ystävällisempiä koiria, jotka aina jaksavat olla onnellisia saamastaan huomiosta. Balkanin koirien aktiivien tarhalla tekemällä työllä on merkittävä vaikutus koirien jokapäiväiseen hyvinvointiin ja hengissäpysymiseen. Saadut lahjoitukset ovat äärimmäisen arvokkaita ja jokainen tulee todella suureen tarpeeseen. Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä, on koirien kuljettaminen steriloitavaksi, jotta koirien määrää pystytään kestävästi vähentämään. Tämän reissun aikana steriloitiin 13 koiraa.