Bean tarina

3-vuotias Bea-tyttö adoptoitiin tänne Satakunnan sydämeen, Harjavaltaan, kahden aikuisen perheeseen, heinäkuussa 2019. Bealla on uudessa kodissaan kolme bichon frisé -”sisarusta” eli 12-vuotias Goljat, 10-vuotias Lumina ja 7-vuotias Tiitus. 
Bea oli etsinyt kotia jo melkein vuoden Helsingistä, kotihoitaja Marian luona. Bea oli tullut Suomeen huonossa kunnossa, mutaisessa tarhassa eläminen oli tulehduttanut tassut, ja lopulta Bea ei ollut pystynyt edes kävelemään. Maria hoiti Bean tassut esimerkillisesti terveiksi, ne ovat aivan täydellisessä kunnossa kunnossa nykyään, eivätkä edes talvella arat, vaikka eläinlääkäri oli epäillyt, että niin saattaisi käydä.
Meille tullessaan Bea oli heti yllättävän reipas ja teki tuttavuutta, mutta toki näkyi myös arkuutta, ja epäilyä, että mitähän nyt tapahtuu. Bea majaili paljon eteisessä, ja tytöstä näki, että arvioi kovasti voiko meihin luottaa. 
Bea ylipäätäänkin vetäytyy edelleenkin mielellään omiin oloihinsa, mutta on myös hyvin utelias, ja ilmestyy aina paikalle, kun kuuluu lepertelyä tai rapinaa. Tai kun jääkaappi aukeaa.
Bea on täysin sisäsiisti, tarpeita ei ole tullut kertaakaan sisälle. Jonkin aikaa meni niin, että Bea teki ulkona äkkiä tarpeet ja pyysi sitten takaisin sisälle. Pitkään Bea myös teki lenkillä vain yhden pitkän pissan heti ensimmäiseen paikkaan mihin oli mahdollista, nyt ei ole enää niin kiire ja pissatakin voi useammin.
Koirakavereita kohtaan Bea on ollut ihana, ja tyttö on otettu hyvin vastaan, varsinkin Lumina suorastaan suojelee Beaa, ja tytöt nukkuvatkin aina yhdessä sohvasängyllä vierashuoneessa, jonka olemme ristineet ”tyttöjen huoneeksi”.
Bea rakastaa silityksiä ja on kova pussailemaan. Painautuu aina lujasti vasten, kun saa hellyyttä. Aamuisin Bea urisee karhumaisesti samalla kun heittelee leluja ympäriinsä, vilistää jalkojen välistä ja yrittää samalla varastaa sukkia. Osaa myös keikistellä ja söpöstellä. Ja rakastaa tanssimista! Musiikki kovalle ja jammailemaan, niin Bea juoksee vauhdilla paikalle pyllyä ketkuttamaan.
Bea on kova ulkoilemaan, tosin alkuun ohikulkevia ihmisiä ja koiria väistettiin erittäin kaukaa, mutta nyt kaikkia ihmisiä pitäisi päästä tervehtimään. Metsälenkkejä Bea rakastaa, ja luontopolkuja, joissa on vaihtelevaa maastoa. Koirapuistoon täytyy päästä säännöllisesti juoksemaan. 
Kovat äänet olivat alkuun varsinkin ulkona iso ongelma, ja oli tilanteita, joissa Bea meni todella paniikkiin ja pyrki piiloon jne. Tämä on kadonnut melkein kokonaan, lähinnä sellaiset laukaukselta kuuluvat äänet saattavat aiheuttaa pienen reaktion, mutta näitä tulee nykyään todella harvoin, ja silloin auttaa kun itse pysyy iloisena ja reippaana. Harjavallassa on paljon tehtaita, joten Bea on luultavasti saanut riittävästi kolina- ja räjähtelyterapiaa. Imurointi on edelleen Bean mielestä asia, jonka voisi lopettaa kokonaan.
Viime aikoina Beasta on tullut esille sisälläkin todella vilkas puoli. Koirakavereita tökitään, purraan leikkisästi pepusta/jaloista ja läpsitään. Meitäkin saatetaan olevinaan purra tai vetää lahkeesta. Ja samalla muristaan tietenkin hurrrrrrjan kuuloisesti. Bea myös usein juoksee edestakaisin leluja vinguttaen vaikka eteisessä odotetaan valjaiden kanssa. Touhottaa siis minkä ehtii.
Bean kanssa on täytynyt edetä rauhassa, antaa tilaa ja näyttää omalla esimerkillä, että ei ole mitään hätää. Nykyisin onkin ihanaa, kun näkee, miten Bea turvautuu meihin sen sijaan, että yrittäisi itse päättää mikä kaikki on ok. Toki myös reippaat koirakaverit ovat olleet iso apu. Kouluttamisessa on auttanut, että Bea on perso herkuille. Paniikkitilanteissa Bea kuitenkin kieltäytyy nameista, joten enemmän on täytynyt pyrkiä siihen oman esimerkin voimaan. Vaikka arki onkin nyt helppoa, tähän on edetty asteittain. Luottamus ei synny päivässä, ja se täytyy ansaita.
Bea on meille täydellinen tyttö. Bealla on on Bosniassa sisko, Ruby, jonka kummeja me ja Bean ”mummi” olemme. Toivomme kovasti, että Rubykin saisi kodin Suomesta.

Beasta kirjoittivat Bean adopotoijat

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: