tyttö, 17kg, arv. synt. aik. 11/2025
Brie on juustopennuista ainoa, joka vielä odottaa oman kodin löytymistä. Kaikki kolme siskoa ovat jo päässeet muuttamaan omiin koteihinsa, ja nyt olisi Brien vuoro löytää oma ihmisensä ja paikka, johon kasvaa.
Juustopennut hylättiin aivan pieninä syrjäiselle alueelle kylän laidalle. Samassa paikassa oli myös muita pieniä koiria, joiden ruokinnasta muutamat paikalliset olivat jonkin aikaa huolehtineet. Alueen muut asukkaat alkoivat kuitenkin valittaa koirien määrästä, ja paikalliset auttajat yrittivät löytää koirille koteja ja hoitopaikkoja siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tilanne vaikeutui entisestään, kun kunnallisen tarhan rankkurit tulivat paikalle ja veivät mukanaan niin monta koiraa kuin pystyivät. Myös kaksi juustopennuista päätyi kunnalliselle tarhalle. Paikalliset auttajat ottivat yhteyttä turvakotiimme ja kysyivät, voisimmeko auttaa. Selvitimme mahdollisuutta saada myös nämä kaksi pentua pois kunnalliselta tarhalta, ja lopulta se onnistui. Neljän tytön pentue muutti turvakodillemme maaliskuussa.
Brie tulee hyvin toimeen niin muiden koirien kuin ihmistenkin kanssa. Isompien ja vahvempien koirien seurassa hän on kuitenkin vielä pentumaisen alistuvainen ja saattaa esimerkiksi ruokailutilanteissa väistää tai mielistellä muita. Luonteeltaan Brie on sopuisa, energinen ja hyvin leikkisä. Ihmisiin tutustumisessa Brie on sisaruksistaan varovaisempi ja ujo. Tuttujen ihmisten läheisyys ovat hänestä mukavia, mutta vieraita hän tarkastelee ensin hieman kauempaa. Kun tilanne tuntuu turvalliselta, hän tulee sisarusten vanavedessä tekemään lähempää tuttavuutta. Herkkuja ottaa kädestä. Muiden koirien kanssa Brie on puolestaan sisarusporukan sosiaalisimpia. Hän menee reippaasti tekemään tuttavuutta ja houkuttelemaan uusia kavereita leikkiin. Tulevassa kodissa olisikin tärkeää, että Brietä olisi odottamassa koirakaveri. Reipas ja ystävällinen koiraseura olisi varmasti Brien itseluottamukselle ja kotiutumisen kannalta suuri tuki. Hän on tottunut tukeutumaan sisaruksiinsa uusissa ja hieman jännittävissä tilanteissa, joten oma koirakaveri auttaa häntä löytämään rohkeutta myös uudessa ympäristössä.













