tyttö, arv.synt.1.1.2026, 8kg
Ziki saapui turvakodillemme syyskuussa 2026 kunnalliselta tarhalta yhdessä seitsemän muun koiran kanssa. Tarhalla oli viime aikoina ollut paljon hankaluuksia ja resurssiogelmia. Saimme tutulta tarhan työntekijältä avunpyynnön. Ziki oli yksi niistä koirista, joiden oli tärkeää päästä pois turvattomasta tilanteesta. Ziki on pieni ja hoikkarakenteinen, lähes vuoden ikäinen tyttö. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien Ziki osoitti olevansa hyvin ihmisläheinen ja ihmiseen tukeutuva koira. Hän haluaa kulkea ihmisen mukana kaikkialle ja pysyttelee mielellään lähellä. Kun Ziki saa huomiota, silmät painuvat aivan kiinni hänen nauttiessaan silityksistä ja rapsutuksista. Ziki on reipas, rohkea ja ketterä tyttö. Hän on myös osoittanut olevansa varsin taitava kiipeilijä! Aluksi Ziki kiipesi aidan yli helposti aina, kun ihminen poistui paikalta. Tilanne on kuitenkin rauhoittunut huomattavasti, ja nykyään aidan ylittämistä tapahtuu paljon harvemmin. Ziki asuu turvakodin päätalon etupihalla yhdessä monen muun koiran kanssa. Samalta kunnalliselta tarhalta hänen kanssaan saapuivat myös White, Valko ja Zera, ja erityisen läheinen suhde Zikillä on Whiteen. Laumassa Ziki tulee toimeen muiden koirien kanssa, vaikka hänen herkempi puolensa tulee siellä välillä esiin. Hän saattaa tukeutua ihmiseen, jos ympärillä on paljon koiria tai tilanne tuntuu hänestä epävarmalta. Leikkisyyttä on kuitenkin tullut myös esiin, ja muutaman koiran kanssa on nauttinut yhteisistä painihetkistä.
Zikissä yhdistyy ihanalla tavalla reippaus ja herkkyys. Hän on kiltti ja rohkea, mutta samalla pieni tyttö, joka selvästi kaipaa ihmisen turvaa, läheisyyttä ja huomiota. Uskomme, että omassa kodissa, jossa Ziki saisi olla tärkeä perheenjäsen, hänen luottamuksensa ja persoonansa pääsisivät vielä paremmin esiin ❤️
Ziki voisi sopia monenlaiseen kotiin. Hän voisi viihtyä ainoana koirana, mutta myös koirakaveri voisi sopia hänelle hyvin.











