Volley – varattu

tyttö, arv.synt.2022, 10kg

Volley on lempeä tyttö, joka on asunut turvakodilla toukokuusta 2026 lähtien. Volley saapui turvakodille omistajansa hylkäämänä yhdessä kolmen muun koiran kanssa – omien pentujensa Golfin, Tenniksen ja Padelin. Näin turvakodille saapui kokonainen pieni sporttiperhe. Ensimmäiset päivät turvakodilla olivat koko perheelle ymmärrettävästi hämmentäviä. Volley kuitenkin osoitti nopeasti, että hänellä on hyvä luottamus ihmisiin. Hän alkoi tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa, hakeutua lähelle ja nauttia saamastaan huomiosta ja hellyydestä. Volleyn reipas ja luottavainen olemus on ollut tärkeä esimerkki myös hänen pennuilleen, jotka olivat aluksi hyvin arkoja. Pennut ovat seuranneet emonsa esimerkkiä ja rohkaistuneet huomattavasti ensimmäisistä päivistä. Volley on luonteeltaan reipas, tasapainoinen ja itsevarma, ja samalla hyvin lempeä ja hellyydenkipeä. Volley nauttii ihmisen läheisyydestä ja tulee mielellään tervehtimään ja viettämään rauhallista aikaa ihmisten kanssa.

Koirien kanssa Volley pärjää hyvin. Tällä hetkellä Volley yhdessä omassa aitauksessaan pentujensa kanssa, mutta päiväsaikaan heillä on vapaa pääsy turvakodin edustalle, jossa liikkuu paljon muitakin koiria. Volley tulee hyvin toimeen isommassakin koiralaumassa ja leikkii päivittään. Eniten aikaa Volley viettää kuitenkin tuttujen koirien kanssa, erityisesti Golf tyttären kanssa. Volley on keskienerginen koira, joka nauttii yhteisestä puuhailusta ja leikeistä, mutta osaa myös rauhoittua omiin oloihin. Uskomme, että tasapainoisuutensa ansiosta Volley voisi sopeutua monenlaiseen kotiin, myös ainoaksikin koiraksi. Volleyn kerrotaan aiemmin asuneen maalaisympäristössä, joten kaupunkielämä olisi hänelle uusi ja vieras asia. Siksi uskomme, että rauhallisempi asuinympäristö sopisi Volleylle parhaiten. Hän saisi siellä elää itselleen tuttua, rauhallista arkea ja tutustua uusiin asioihin omaan tahtiinsa.