tyttö, noin 10 kg, arv. synt. 11/2025

Juustopennut hylättiin aivan pieninä pentuina syrjäiselle alueelle kylän laidalle. Samassa paikassa oli myös muita pieniä koiria ja muutama paikallinen oli jonkin aikaa huolehtinut niiden ruokinnasta. Alueen muut asukkaat alkoivat kuitenkin valittaa koiramäärästä, joten auttajat yrittivät löytää pennuille koteja tai hoitopaikkoja paikallisesti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tilanne muuttui pahempaan kun kunnallisen tarhan rankkurit tulivat paikalle ja veivät mukanaan niin monta koiraa kuin pystyivät, myös kaksi juustopennuista. Paikalliset auttajat ottivat yhteyttä turvakotiimme ja kysyivät voisimmeko auttaa. Selvitimme mahdollisuutta saada myös kaksi vietyä juustopentua pois kunnalliselta tarhalta ja lopulta se onnistui. Neljän tytön pentue muutti turvakodille maaliskuussa.

,Pennut asuvat tällä hetkellä aitauksessa, jossa heillä on myös oma pieni sisätila. Päivisin he pääsevät keskipihalle temmeltämään isommassa koiraporukassa ja yönsä he viettävät omassa aitauksessaan. Heidän seurana aitauksessa on myös maaliskuun lopussa turvakodille muuttanut Funky. Pentue tulee hyvin toimeen keskenään sekä muiden koirien kanssa. Isompien ja vahvempien koirien seurassa pienet ovat alistuvaisia ja saattavat esimerkiksi ruokailutilanteissa väistää tai mielistellä muita. Luonteeltaan kaikki pennut ovat sopuisia, energisiä ja leikkisiä. Pentujen vanhemmista ei ole tietoa, joten tarkkaa arviota aikuiskoosta ei voida antaa. Todennäköisesti heistä kasvaa keskikokoisia (noin 15-20kg) koiria.

Gouda on muiden sisarusten tavoin iloinen ja vauhdikas pieni koiranalku. Hän viettää päivänsä tutkien, leikkien ja temmeltäen pentuporukassa. Ihmisiin Gouda suhtautuu uteliaasti ja hakeutuu lähelle. Etenkin tuttujen ihmisten kanssa Gouda nauttii rapsutuksista ja läheisyydestä. Myös vieraat ovat kiinnostavia ja Gouda lähtee tekemään heihin tuttavuutta muiden mukana, hieman toisia peesaten. Gouda hyötyisikin tulevassa kodissaan reippaasta koirakaverista, jonka johdolla hän pääsee tutustumaan kotikoiran elämään.