tyttö, 7-vuotias, 11-12kg
Ritu etsii uutta kotia itsestään riippumattomista syistä.
Ritu on pieni–keskikokoinen, terrierityyppinen koira. Luonteeltaan hän on kiltti, reipas ja sosiaalinen, ja nauttii ihmisten seurasta sekä arjen tekemisestä yhdessä perheen kanssa.
Ritun lempipuuhiin kuuluvat haistelu (erityisesti herkkujen etsintä), herkuttelu, maharapsutukset, metsälenkit sekä rennot lepohetket. Kotona hän viihtyy omien lelujensa ja riepottelujen parissa, järsii mielellään luita, repii pahvia ja etsii piilotettuja nameja.
Ritu asuu tällä hetkellä Vantaalla luhtitalossa yhden aikuisen ja taaperoikäisen lapsen kanssa. Hän on tottunut lapsiperheen arkeen ja tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Ritu osallistuu mielellään perheen päivittäisiin toimintoihin, mutta osaa myös rauhoittua omiin oloihinsa.
Ritu on sisäsiisti ja pystyy olemaan yksin kotona työpäivän ajan. Yksinolot sujuvat rauhallisesti. Ritu kulkee hihnassa hyvin ja suhtautuu neutraalisti esimerkiksi autoihin, pyöräilijöihin ja lenkkeilijöihin. Hän pitää autoilusta. Sateinen sää ei ole Ritun mieleen.
Muiden koirien kohtaamiset sujuvat vaihtelevasti. Ritu saattaa haukkua erityisesti yllättävissä tai jännittävissä tilanteissa, mikä johtuu todennäköisesti epävarmuudesta. Rauhalliset ohitukset onnistuvat usein hyvin, ja ennakoinnilla, oikeanlaisella ohjauksella ja johdonmukaisella harjoittelulla tilannetta pystyy tukemaan. Ritulla on kokemusta erilaisista koirakavereista, ja hän on aiemmin tullut toimeen toisen koiran kanssa tutustumisen jälkeen.
Vieraita kohtaan Ritu voi aluksi olla hieman epäileväinen ja ilmaista sen haukkumalla, mutta lämpenee nopeasti ja muuttuu tuttavalliseksi ja iloiseksi seuraksi. Tuttuja ihmisiä nähdessään hän saattaa innostua ilohepuliin. Vinkuu, säntäilee ja kutsuu leikkiin. Yksi Ritun lempinimistä onkin Katto Kassinen, sillä hänen häntänsä heiluu usein iloisesti ympyrää. Ritu on erittäin motivoitavissa herkuilla ja oppii mielellään uutta. Kouluttajan sanoin hän on “perusfiksu” koira
Ritu antaa käsitellä itseään hyvin. Pesut, harjaus ja muu perushoito sujuvat. Kynsienleikkuuseen on hyvä kiinnittää jatkossa huomiota. Turkki on melko helppohoitoinen ja vaatii säännöllistä harjausta sekä pesua tarvittaessa.
Ritulla on lievä nivelrikko polvissa sekä maksan kuparikertymäsairaus. Nämä vaativat elinikäistä lääkitystä, erikoisruokavalion ja säännölliset eläinlääkärikontrollit. Sairaudet ovat tällä hetkellä hyvin hallinnassa eivätkä vaikuta merkittävästi arkeen. Ritulta on poistettu sappirakko syksyllä 2025.
Ritu etsii rakastavaa ja sitoutunutta kotia omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Hän viihtyisi todennäköisesti parhaiten ainoana koirana, mutta voisi sopia myös rauhallisen koiran kanssa yhteen huolellisen tutustuttamisen jälkeen.
Ritu soveltuu kaupunkielämään ja voi asua myös kerrostalossa, kunhan satunnaiseen haukkumiseen suhtaudutaan ymmärtäväisesti ja sitä ollaan valmiita työstämään.
Hän sopii esimerkiksi aktiiviseksi seurakoiraksi ja harrastuskaveriksi, kuten noseworkiin. Nivelrikon vuoksi agility ei ole kuitenkaan hänelle sopiva laji.





