Lumi – kotihoidossa Suomessa

tyttö, syntynyt 15.10.2023, 20kg

Lumi on reilu 2-vuotias ja saapui Suomeen toukokuussa 2025. Hänelle etsitään uutta kotia rauhallisemmasta ympäristöstä. Nykyinen asuinalue on osoittautunut hänelle liian kuormittavaksi, ja siksi perhe on raskain mielin päätynyt etsimään Lumille sopivampaa loppuelämän kotia.

Lumi on omaan ihmiseensä vahvasti kiintyvä ja läheisyyttä rakastava. Hän viihtyy ihmisten seurassa, kömpii mielellään viereen nukkumaan ja on sisällä rauhallinen ja hellyydenkipeä. Välillä hän innostuu myös leikkimään ja hassuttelemaan. Ulkona Lumi kuormittuu helposti vilkkaasta ympäristöstä. Hän reagoi vastaantuleviin ihmisiin, koiriin ja muuhun liikkeeseen haukkumalla ja syöksähtämällä. Käytöksen taustalla arvioidaan olevan epävarmuutta ja kuormitusta, ja rauhallisemmassa ympäristössä hänen olisi helpompi harjoitella ohituksia ja ulkoilua ilman jatkuvaa stressiä. Laajoissa kipututkimuksissa ei ole löytynyt selittävää syytä käytökselle.

Kotioloissa Lumi on oman perheensä kanssa rento arjen koira. Ruokailutilanteissa hän saattaa hieman vahtia, joten ruokailu sujuu parhaiten erillään muista koirista. Perushoitotoimenpiteet sujuvat hyvin ja Lumi antaa käsitellä itseään myös eläinlääkärissä, kun oma ihminen on mukana. Yksinolo sujuu rauhallisesti ainakin muutaman tunnin jaksoissa, jolloin Lumi painelee ottamaan nokosia ja ottaa rennosti. Vieraisiin Lumi reagoi aluksi haukkumalla, mutta rauhoittuu ohjattuna omaan tilaansa.

Lumi on noin 50 cm korkea ja painaa noin 20 kg, ja energialtaan keskitasoinen. Rotuperimältään hän on laumanvartija–paimenkoiramix.

Lumille etsitään rauhallista kotia, koirakokeneesta aikuisperheestä, harvemmin asutulta alueelta omakotitalosta, jossa olisi pihaa vahdittavana. Kokemus paimenkoirista olisi eduksi. Hän sopii ainoaksi koiraksi tai tasapainoisen koiran kaveriksi.