Päivi,Tiia, Hanna ja ensikertalaiset Meeri, Kerttu, Jaana ja Johanna viettivät turvakodilla viikon ajan. Lue alta Meerin tunnelmia reissusta:

Aloitimme matkan turvakodille Helsingin syksyisestä säästä seitsemän matkalaisen voimin. Tämä oli ensimmäinen tarhareissuni ja tunsin mukana lähtevistä aktiiveista vain kaksi ennestään. Yhdistys ja turvakoti olivat minulle tuttuja siitä, että toinen koiristani Miina on saapunut luokseni turvakodilta. Matkustus sujui rattoisasti, lentojen vaihdot menivät saumattomasti ja laskeuduimme aikataulussa Bosnian maaperälle. Automatka turvakodille oli matkaväsymyksestä huolimatta täynnä kuplivaa jännitystä. Kun pysähdyimme turvakodin pihaan, huomioni kiinnittyi ensimmäisenä portilla odottavaan innostuneeseen koiralaumaan. Kun astuimme pääportista sisään koirat nuuskivat, hyppivät ja nuolivat meitä enkä osaa sanoa kummat olivat enemmän innoissaan, me vai koirat. Etenimme pihan läpi seuraavalle portille

jonka takana odotti jälleen mitä iloisin koiralauma valmiina tervehtimään meitä. En ole koskaan eläessäni saanut yhtä vilpittömän onnellista ja ylitsevyöryvää tervetulotoivotusta. Tämä oli juuri se mitä tarvitsin pitkän matkustuspäivän jälkeen. Iltapalan jälkeen kömmin kämppikseni Lara-koiran viereen nukkumaan ja simahdimme kylki kyljessä alta aikayksikön.

Seuraavana aamuna pääsimme aloittamaan työt. Aamupäivä kului rutiininomaisissa perushommissa ja iltapäivällä valmistelimme tarhoja syys/talvikuntoon. Suurin osa iltapäivistä kului suuren kiviurakan parissa. Saimme viikon aikana alustettua ison puolen boksit soralla, jotta syyssateiden tullessa boksien pohjat eivät jää lillumaan mudassa. Lisäksi eristimme kaikkien tarhojen kopit heinällä talvea varten. Heinäurakka oli koirien viikon kohokohta. Yksi jos toinenkin hyppäsi pressun, jonka päällä kuljetimme heinää, sisälle ja piehtaroi heinässä onnensa kukkuloilla. Urakoiden lisäksi saimme viikon aikana vietyä useamman koiran steriloitavaksi sekä eläinlääkärin tarkastuksiin.

Reissun toiseksi viimeisenä päivänä lähdimme käymään Prnjavorin tarhalla. En jälleenkään tiennyt mitä odottaa. Ainoa kokemukseni koiratarhoista oli turvakoti, jossa koirat olivat onnellisia ja äärimmäisen hyvinvoivia. Prnjavor oli kaikkea muuta. Astuessamme tarhan porteista sisään haistoin ulosteen, mädän ja pelon. Koirat haukkuivat, mutta eivät innoissaan ja malttamattomina kuten turvakodilla vaan peloissaan ja ahdistuneina. Kiersimme tarhaa läpi ja vastaan tuli yhä enemmän kurjuutta. Yhä enemmän nälkiintyneitä, satutettuja ja laiminlyötyjä koiria. Jalkani tuntuivat painavilta ja käteni tärisivät. Jaoimme luita ja herkkuja koirille, jotka tulivat lähelle. Yritimme rapsuttaa ja helliä, jokaista niistä jotka jaksoivat vielä luottaa ihmiseen. Surullisen moni koirista painautui koppinsa sisään meidän lähestyessä. He olivat jo luopuneet toivosta. He olivat kokeneet jo liian paljon pahaa tässä maailmassa. Päivä Prnjavorissa oli kaikin puolin lohduton. Pieni toivon kajo kuitenkin syttyi, kun saimme ottaa mukaamme yhden pahasti kuivuneen ja nälkiintyneen koiran. Aktiivimme Hanna nosti pienokaisen syliinsä ja kantoi tämän turvaan autoomme. Hanna nimesi suojattinsa Lauriksi, tämän hurmaavien luppakorviensa vuoksi. Tuona päivänä Laurin onni kääntyi.

Lähtöpäivänä tunteet olivat ristiriitaiset. Turvakodin koirat olivat tulleet tärkeiksi ja rakkaiksi ja olimme tottuneet päivittäisiin rutiineihin töiden parissa. Samaan aikaan ikävä kotiin omien koirien luokse kaiversi jo pahasti sydämessä. Hyvästelimme koirat sekä Mein, Drazenin ja Bellan. Tunsin valtavaa kiitollisuutta ja arvostusta heitä kohtaan. Kotimatkan ajan ajatukseni vaelsivat takaisin turvakodille ja sen asukkaisiin. Miten upean paikan he ovat rakentaneet koirille, miten suurella sydämellä he tekevät tätä työtä ja miten lempeästi he ottivat vieraat vastaan omaan kotiinsa. Mitä lähempänä olimme Suomen maankamaraa, sitä enemmän odotin jo omien koirieni näkemistä. Suomessa meidät toivotti tervetulleeksi talveen kääntynyt sää ja ensilumi. Jälleennäkeminen omien koirien kanssa oli riemukas ja onnellinen. Miina haisteli aivan erityisen innoissaan vaatteitani, jossa oli ehkä vielä jäljellä häivähdys hänen entisen turvakotinsa tuoksua.