Valo on n. 2-vuotias, 20-23kg
Innokas ja iloinen Valo tyttö on odottanut oman kodin löytymistä Preslican tarhalla jo pennusta lähtien. Valo on kasvanut keskikoskoiseksi kaunottareksi, jolla on pitkät jalat ja hoikkarakenteinen vartalo. Painoarvio on noin 20-23kg. Valo on noutajasekoitus. Valo on luonteeltaan ystävällinen ja leikkisä, sillä on vielä paljon pentumaisia piirteitä ja on aina innoissaan kaikesta, muista koirista sekä ihmisistä. Kun Valo pääsee aitauksestaan vapaaksi sen onnellisuus on silmiinpistävä, tyttö juoksee kovaa vauhtia ympäri tarhaa, ja muut koirat lähtee sitä seuraamaan ja haukkumaan sen perään. Tästä Valo ei säikähdä vaan se jatkaa riehumista ja juoksemista, kunnes löytää koiraystävän joka lähtee mukaan leikkiin. Valo tulee kaikkien koirien kanssa toimeen. Ihana Valo tarvitsee aktiivisen kodin, sillä Valo on erittäin reipas ja energinen tyttö, sekä kodin jossa panostetaan tytön koulutukseen. Valo arvostaisi pitkiä lenkkejä ja erilaisia aktiiviteettejä, ainoana koirana tai toisen koiran kaverina.
Tällä hetkellä Valo asuu isommassa aitauksessa monen muun koiran kanssa, ja se tulee sopuisasti kaikkien kanssa toimeen. Valon oma paikka on kuitenkin koirankopin katon päällä, jossa se odottaa ruoansa sekä ihmisen rapsutuksia. Valo on myös ystävystynyt aidan toisella puolella olevan Milla tytön kanssa, joka myös on usein koirankopin päällä. Valo on todella hyväntuulinen, pirtsakka ja vauhdikas tyttö, joka toivoo löytävänsä oman kodin, jossa se pääsisi vihdoin harjoittelemaan kotikoiran elämää. Kerran kotiuduttuaan Valosta saa varmasti hyvän lenkkikaverin ja ehkäpä harrastuskumppanin.
Jos haluaisit tarjota loppuelämän kodin tälle koiralle, tutustuthan huolellisesti Balkanin koirat ry:n laatimaan adoptiosopimukseen ehtoineen sekä kotiutusohjeisiin sivulla