Kosovo

11212270_10153275487094819_1297120011_nTeimme matkan Kosovon Gracanicaan, pääkaupunki Pristinan lähettyville huhtikuun lopussa 2015 kartoittaaksemme tilannetta Kosovon kodittomien koirien auttamiseksi.

Alle kahden miljoonan asukkaan Kosovossa on yhteensä 3 koiratarhaa. Arviot kaduilla elävistä kulkukoirista yltävät jopa satoihin tuhansiin, ja Kosovolaisilla on surullisen negatiivinen suhtautuminen koiriin. Pitkään Kosovon ja Bosnian koirien hyväksi toimineen paikallisen yhteyshenkilömme mukaan, Kosovossa suhtaudutaan koiriin poikkeuksellisen pelokkaasti ja vihamielisesti. On tyypillistä esimerkiksi kasvatuksen keinona peloitella lapsia pienestä pitäen tarinoilla agressiivisista koirista. Kaduilla koirat kiertävät ihmiset kaukaa, ovat hyvin pelokkaita ja epäsosiaalisia. Koirien tappaminen kaduille ei ole lainkaan epätavanomaista.

Eläinsuojelulaista (http://www.kuvendikosoves.org/common/docs/ligjet/2005_02-L10_en.pdf) huolimatta kulkukoirat ovat jatkuvan uhan alla tulla järjestelmällisesti tapetuiksi maan kuntien ja hallituksen toimesta. Muun muassa myös koiratappelut ovat suuri ja yhä kasvava ongelma Kosovossa.

kosovo3Tukemamme tarha on kunnan ylläpitämä. Suurimman työn koirien hyväksi tekee yhteyshenkilömme, Serbialais-bosnialainen Svetlana Bjelogrlic. Normaalin päivätyönsä lisäksi määrätietoinen ja periksiantamaton Svetlana käyttää kaiken vapaa-aikansa koirien auttamiseksi. Hän on järjestänyt useita sterilointikampanjoita ulkomailta tulleiden, vapaaehtoisten eläinlääkärien kanssa sekä Kosovossa että Bosniassa. Pidämme tarkkaa kirjanpitoa jokaisesta lahjoittamastamme eurosta, ja olemme onnekkaita saadessamme yhteistyökumppaniksemme luotettavan henkilön!

kosovo6

Miksi Kosovo? 

Arki Gracanican tarhalla Kosovossa on vaikeaa ja olot ovat todella puutteelliset. Päivittäinen ruoka ei ole lainkaan itsestäänselvyys. Paikalliset eivät koirista välitä. Muutamia ravintoloita ja leipomoita lukuun ottamatta, lähes kaikki yhteyshenkilömme Svetlanan keräämät raha-, ruoka- ja tavaralahjoitukset tulevat ulkomailta. Vain harvoin lahjoitukset riittävät koirien lääkinnälliseen hoitoon tai tarhan kunnostukseen, rokotuksia koirilla ei ole. Parvovirus ja penikkatauti tappoivat useita kymmeniä koiria tarhalla menneenä talvena.

kosovo5Vuosi tarhan perustamisen jälkeen, tarhalle saatiin vihdoin vesijärjestelmä. Tämä helpottaa jo päivittäistä työskentelyä, kylältä veden hakemisen sijaan. Tarha-alue on melko suuri ja potentiaalia olisi rakentaa tilavat aitaukset koirille, mutta resurssit eivät riitä. Matkallamme tarhalle lahjoitimme suurimman osan keräämistämme varoista uusien aitauksien rakentamiseksi sekä vanhojen kunnostamiseksi.

Kesällä Kosovossa on paahtavan kuuma. Hankimme myös tarvikkeita kosovo2aurinkosuojiin, sillä tarha on perustettu suurelle aukealla vailla mitään aurinkosuojaa. Talvella pentujen on mahdotonta selvitä hengissä, pennuille ei ole järjestettävissä lainkaan lämpimiä tiloja. Sähköä tarhalla ei ole ja aitausten lisäksi on vain muutama vaatimaton parakki. Kosovossa harjoitetaan jonkin verran TNR–periaatetta (trap-neuter-return). Tämä on ollut yhteyshenkilömme Svetlanankin tavoite Gracanican tarhalla. Näin suoja ja hoito olisi tarkoitus turvata pennuille sekä vanhimmille ja sairaimmille koirille.

Yksi yhdistyksemme tavoitteena on parantaa koirien oloja Kosovossa keräämällä varoja päivittäisiin tarpeisiin, erityisesti ruokaan,  lääkkeisiin, rokotuksiin, sterilointeihin ja tarhan kunnostamiseen.

Lisää kuvia täältä