Astra, tyttö, n. 3-vuotias
Kaunis ja lempeä Astra odottaa oman kodin löytymistä Bosniassa kotihoidossa. Astra saapui Preslican kunnalliselle tarhalle syksyllä 2017. Astra asusteli tarhan ulkopuolella vapaana muutaman muun koiran kanssa ja oli odottamassa tarhan edustalla tuttujen ihmisten saapumista. Ihmisten mukana Astra tuli kuitenkin myös tarhan sisäpuolelle. Se on ystävällinen ja reipas koira, hyvin kiitollinen kun pääsee rapsuteltavaksi. Erityisesti Astralla oli tapana tulla jalkojen väliin, jotta saisi vähän lisähuomiota. Muiden koirien kanssa Astra tulee sopuisasti toimeen, mutta on kuitenkin aika itsenäinen tyttö.. Usein se tykkäsi tarhalla hengailla tai levätä omissa oloissa.
Astran takajalkojen asento ei ole kävellessä normaali, ja siksi se vietiinkin rtg-tutkimuksiin. Kuvauksien tuloksena huomattiin, että Astran vasemassa jalassa on nivelside murtuma ja oikeassa jalassa reisiluun murtuma, joka on aiheuttanut 4. asteen patellaluksaation, joka tarkoittaa sitä että polvilumpio on pysyvästi pois uraltaan. Pian tutkimuksien jälkeen Astra pääsi hetkeksi asumaan yhdistyksen aktiivin luokse Bosniaan. Siellä Astrasta kuoriutui varsin leikkisä ja iloinen tyttö. Astra tykkäsi leikkiä toisen koiran kanssa läkähdyksiin asti. Astra rakastaa rapsutuksia ja ihmisiä, puhumattakaan sohvalla makoilusta. Jopa vieraat ihmiset se otti kotiin vastaan iloisin hännänheilutuksin, eikä arastellut yhtään.
10.9. 2018 Tällä hetkellä Astra on edelleen Bosniassa kotihoidossa, mutta eri paikassa. Astran seurana on paljon muitakin koiria, joiden kanssa se näyttäisi edelleen tulevan hienosti toimeen. Ortopedi ei suositellut leikkausta, sillä Astra juoksee, hyppii ja elää normaalia vauhdikasta koiraelämää ilman kipuja. Ortopedin mukaan vaativa leikkaus ja leikkauksesta toipuminen olisi hidas prosessi eikä välttämättä tuottaisi toivottua tulosta. Astra on keskikokoinen, noin 20 kg.
Syyskuu 2019: Astra asuu yhdistyksen aktiivin luona Bosniassa ja muuttaa turvakotiin tarhan valmistuttua.
Jos haluaisit tarjota loppuelämän kodin tälle koiralle, tutustuthan huolellisesti Balkanin koirat ry:n laatimaan adoptiosopimukseen ehtoineen sekä kotiutusohjeisiin sivulla adoptioprosessi