Bosnia – maaliskuu 2020

”Oli niin ihana huomata, kuinka osa koirista olivat onnekkaita ja saivat asua turvakodin suojissa. Koirilla on niin paljon enemmän tilaa ja mahdollisuudet kodinomaisempaan elämään.”

Ensikertalaisen Julian näkökulma viikon reissustamme Bosniaan:

Ensimmäinen reissuni Bosniassa Preslican koiratarhalla ja Balkanin koirien turvakodilla on nyt takanapäin.
Muutaman päivän olen ehtinyt sisäistää näkemääni ja kokemaani. Se on tullut tarpeen.
Oma koirani Koko saapui Suomeen Preslican tarhalta syyskuussa 2019 ollessaan noin 8 kuukauden ikäinen. Hänen innoittamanaan lähdin nyt itse mukaan paikanpäälle katsomaan, mitä tarhaelämä näille koirille oikein on ja miten heitä voisi auttaa. Pää oli täynnä kysymyksiä, joihin sain tarhalla vastauksen.

 Reissu oli erittäin mielenkiintoinen, silmiä avaava mutta myös henkisesti ja fyysisesti aika raskas. Fiilis heitteli viikon aikana masentavista epätoivon hetkistä nauruntäyteisiin onnenhetkiin koirien hassutellessa ympärillämme. Kaikesta surkeudesta huolimatta päällimmäisenä mieleen on jäänyt kaikki ne ihanat ikimuistoiset hetket näiden kallisarvoisten nelijalkaisten kanssa, joita sain tämän viikon aikana kokea. En malta odottaa pääseväni uudestaan tarhalle auttamaan ja tapaamaan näitä ihanuuksia.
Dobojssa sijaitseva Preslican koiratarha on noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Dobojn keskustasta vehreän kukkulan huipulla. Matkasimme tarhalle päivittäin autolla rinteitä ylös kiemurtelevaa tietä pitkin. Jo ennen tarhaa näkyi usein koiria. Koiria, jotka asustelevat tarhan ulkopuolella lähimetsissä tai Vanhusten taloksi kutsutun talon nurkilla.

Tarhalle saapuessa syntyi aina hirveä meteli, kun kaikki tarhan asukit halusivat vastaanottaa uuden auton matkustajat haukun saattelemana. Osa hieman epäilevästi, osa taas niin riemuissaan, että meinasivat hajota liitoksistaan.
Päivät tarhalla olivat hyvin työntäyteisiä. Paljon oli siivottavaa ja korjailtavaa, ruokintaan ja vesikuppien täyttöön menevää aikaa lukuun ottamattakaan. Ensin tuntui, että pyörin vaan tumput suorina, enkä osannut päättää, mitkä hommat olisi hoidettava ensimmäisenä. Pian kuitenkin sitä pääsi hommaan kiinni ja tuntui, että osasin olla jo avuksi. Autoin monesti koirien ruokinnassa ja ensimmäiset kerrat isompien koirien aitausten sisäpuolelle meno meinasi pistää hikikarpalot otsalle. Pian sitä kuitenkin sai huomata jännittävänsä turhaan ja suurimman osan koirista olevan oikein lempeitä, rapsutuksia ja rakkautta kaipailevia köriläitä.

 Monet koirat ovat mielestäni aivan liian pienissä aitauksissa. Tilan ja hoitajien puutteen vuoksi hankalat tapaukset ovat yksin omissa pienissä aitauksissaan ja he pääsevät sieltä hyvin harvoin jaloittelemaan. Koiria saapuu tarhalle enemmän kuin niitä saadaan uusiin koteihin. Tällä hetkellä tarhalla asuu paljon koiria vapaana sen sisä- että ulkopuolella, eikä ruoka meinaa riittää kaikille.

 Saimme keskeyttää viikon aikana useita koirien tappeluita, kun he alkoivat nälkää tai muuta turhautumistaan purkaa toisiinsa. Koiria on niin paljon, ettei sopu aina pidä. Näissä tilanteissa ihmisen väliinmeno pelastaa koiran hengen.

 Yksi tarhalla olleista projekteistamme oli pentujen karanteenihäkkien puhdistus. Tarhalla velloma Parvo-virus on pennuille usein kohtalokas. Pienen hetken kuvittelin jo saaneemme pennuille paremmat mahdollisuudet selviytyä, kunnes Suomeen palattuamme kuulimme pentujen sairastuneen puhdistustoimenpiteistä huolimatta. Apumme tuli liian myöhään.

 Parhaimpia hetkiä viikon aikana oli se, kun pääsin mukaan tutustumaan Mein ja Drazenin pyörittämään koirien turvakotiin ja se, että hoitamamme sikaripunkista kärsivä pentu, sairas husky ja vanhuskoira pääsivät muuttamaan turvakotiin. Oli niin ihana huomata, kuinka osa koirista olivat onnekkaita ja saivat asua turvakodin suojissa. Koirilla on niin paljon enemmän tilaa ja mahdollisuudet kodinomaisempaan elämään.

Viikon aikana mieli oli usein hieman ristiriitainen. Tarhalla oli hienoa huomata, miten konkreettisesti sitä voi auttaa ja toisaalta taas usein iski turhautuminen, sillä tekemistä oli paljon enemmän kuin sitä ehti tekemään ja oma tekeminen tuntui niin niin pieneltä ja mitäänsanomattomalta. Olimme paikalla vaan viikon ja enkä saanut mieltäni rauhoittumaan kysymyksestä, mitä sitten kun lähdemme kotiin?
Kaikesta huolimatta uskon tarhalla käynneistä olevan suuri apu näille koirille. On erittäin tärkeää saada positiivisia kohtaamisia ihmisten kanssa ja toivoa paremmasta tulevasta. Voimme myös jakaa näkemäämme ja kokemaamme eteenpäin ja lisätä tietoisuutta katukoirien tilanteesta Bosniassa.

 Balkanin koirien Suomessa asuvien vapaaehtoisten poissa ollessa koirat ovat kunnan työntekijöiden armoilla. Mei ja Drazen käyvät mahdollisimman usein tarhalla turvakodin pyörittämisen ohessa. Se on henkireikä näille koirille. Ilman heidän käyntejään, yhdistyksen toimintaa ja lahjoituksia, olisi näillä eläimillä
elämä niin paljon synkempää. ❤

julia
Turvakodilla
%d bloggaajaa tykkää tästä: