Bosnia – elokuu 2018

Matkakertomus elokuu 2018

Ensi kerran vierailimme Bosniassa, Preslican kunnallisella tarhalla elokuussa v.2015. Tällöin koiria oli tarhalla noin 40! Tarhan maine oli huono ja olimme kuulleet tarhasta paljon jo ennen sinne saapumistamme. Koirien lähtötilanne oli siis v. 2015 se, että koirat olivat kuolleet nälkään, lääkinnän puutteeseen tai yhteenotoissa. Koirilla oli ainoastaan muutama aitaus ilman katoksia, joissa oli selvittävä ilman ruokaa ja suojaa. Siksi tarhan luku oli niin alhainen. Tänä päivänä tarhan koirien luku on reilu 200. Olemme yhdistyksenä panostaneet ennen kaikkea siihen, että koirat saavat ruokaa joka päivä, rakennuttaneet aitauksia ja koiran koppeja, jotta niillä olisi mahdolisimman turvallista olla tarhalla sekä hoitaneet lukuisia koiria jotka ovat tarvinneet eläinlääkärin hoitoa. Puhumattakaan siitä, kuinka monta koiraa olemme steriloineet näinä kolmena vuotena. Tarhaa ja tätä kaikkea ovat olleet myös avustamassa alusta lähtien Dobojsta kotoisin oleva Svetlana ja Esmeen porukka Hollannista ja Slovenialainen eläinlääkäritiimi. Yhdessä olemme saaneet suuria muutoksia aikaan tarhan oloissa ja Preslica on tällä hetkellä Bosniassa “hyvämaineinen” kunnallinen tarha. Valitettavasti koirien suuri määrä tarkoittaa myös sitä, että niiden hoitamiseen kuuluu enemmän työtä, aikaa ja rahaa. Koska Preslican tarha on kunnallinen, työntekijät eivät ole valittu työtaitojen tai koirarakkauden perusteella ja olemme valitettavasti todenneet, että tarhan ylläpito ja koirien hyvinvointi jää toissijaiseksi. Ilman niitä ihmisiä ja vapaaehtoisia, jotka oikeasti välittävät koirista tarhan tilanne voi lyhyessä ajassa mennä todella huonoksi. Onneksi loppureissustamme saimme tarhalle toisen työntekijän joka hoiti perusasiat paremmin ja Mei saapui Suomesta takaisin Bosniaan. Tässä matkastamme kertomusta:

Ensimmäisten päivien näky, joka meitä odotti oli järkytys, lohduton. Tarhalla oli neljä kuollutta koiraa. Niiden päälle oli hyökätty. Useita koiria oli vapaana vaikka niiden piti olla “turvassa” häkissä. Tarhalla koirien häkit ja vedet olivat erittäin likaiset ja joillakin ei ollut vettä ollenkaan. Pian meille kävi hyvin selväksi, että tarhalla on ollut vakituisen työntekijän Drazenin ja aktiivimme Mein lähdettyä ollut vain yksi mies töissä, joka ei selvästi pysty hoitamaan tarhaa. Vaikka töitä on liikaa yhdelle ihmiselle niin silti, tarha oli järkyttävässä kunnossa. Olimme täysin pöyristyneitä mikä meitä odotti. Tarhamatka oli todella rankka ja tilanne tuntui hyvin toivottomalta. Työtä riitti aamusta iltaan. Hoidimme myös loukkaantuneita koiria ja kävimme klinikalla hakemassa yhdelle pennulle kipulääkettä ja antibioottia. Uusia pentuja hylättiin tarhalle ja pentuja on todella paljon. Alkupäivät menivät täysin siihen, että siivosimme hirveässä kunnossa olevaa tarhaa, häkkejä ja vesiastioita ja tarkistimme, että koirat saavat ruokaa oikean määrän. Jatkokertomus on ensikertalaisen Siirin kertomana:

Matka Bosniaan ensikertalaisen näkökulmasta: Ajatukseni lähteä Bosniaan alkoi kytemään koirani mukana, jonka adoptoin Balkanin koirilta. Viimeisin asia, joka vaikutti päätökseeni, oli käynnissä oleva kiivas keskustelu rescuekoirista. Halusin päästä paikanpäälle näkemään ja kokemaan asiat itse, jotta minulla on kokemuspohjaa asiasta. Bosniasta saamiani kokemuksia ja näkökulmia voin tuoda esille rescuekoiriin liittyvissä keskusteluissa, jotka tuskin tulevat loppumaan kovinkaan pian. Lähdin Bosniaan toiveikkain mielin. Tiesin kuitenkin, että tulevaan ei juurikaan voi valmistautua. Pakkasin mukaan leluja, puruluita ja tavaraa niin paljon kuin pieneen rinkkaani vain mahtui.

Kun pääsin perille, vastassa odotti väsyneet Päivi ja Annastiina, jotka olivat hyvin huolissaan tarhan tilanteesta. Seuraavana aamuna lähdimme tarhalle. Kun saavuimme, vastassa odotti yli 200 koiraa, jotka haukkuivat kaikki yhteen ääneen. Ääni oli todella kova. Ennen kuin edes astuimme tarhan porteista sisään, tuntui että olin jo nähnyt liikaa. Ensimmäinen päivä meni lähinnä ihmetellessä, siivotessa häkkejä, pestessä kuppeja, paijatessa koiria ja valokuvatessa niitä. Ensimmäisestä päivästä jäi mieleen lähinnä alkujärkytys ja hetki, kun koirat pääsivät pienistä häkeistä vapaaksi juoksemaan. He olivat niin onnellisia ja iloisia siitä. En voinut olla ajattelematta niiden elämää. Siellä ne elävät pienissä ja pimeissä häkeissä päivästä toiseen. Lähes kaikki koiran perustarpeet jäävät huomiotta. Ne eivät pääse toteuttamaan yhtä koiran suurimmista perustarpeista, eli liikkumaan. Ne nahistelevat häkeissään ja jos ihminen sattuu menemään häkkiin, ne kilpailevat huomiosta ja haluavat jokainen paijattavaksi. Ne makaavat betonilattialla, ruokakupeissaan tai pienessä kopissa, joka on likainen sillä työntekijöillä ei ole yksinkertaisesti aikaa siivota niitä. Yksikään kyseisistä koirista ei kuitenkaan ole ihmiselle vihainen.

Toinen päivä sujui lähes samaan tapaan. Siivotessa, vaihtaessa vesiä, madottaessa ja paijatessa koiria.

Kolmas, eli viimeinen kokonainen päiväni tarhalla oli ehdottomasti raskain. Tarhalle oli aamulla ilmestynyt neljä uutta pentua, jotka oli tuotu pahvilaatikossa. Ne kyhjöttivät häkkinsä nurkassa ja ne oli todennäköisesti juuri erotettu emostaan. Koirat olivat erittäin peloissaan. Viimeisenä päivänä madotimme koiria, siivosimme ja lääkitsimme muutaman, sillä yhdellä oli pahan näköinen sikaripunkki ja muillakin todennäköisesti sitä samaa. Tarhalla olosuhteet ovat otolliset kaikkien tautien leviämiselle. Lisäksi siivotessani pentuhäkkejä, huomasin että yhden koiran kynnet olivat kasvaneet todella pitkiksi. Kaksi kynttä oli kasvanut ympyränmalliseksi ja alkaneet painautumaan ihon sisään. Leikkasimme ne, enkä voinut kuin ihmetellä miten kiltisti koira antoi kynnet leikata. Ennen lähtöä tarhalta yritin paijata niin montaa kuin vain ehdin. Lisäksi valokuvasimme koiria siinä toivossa, että joku niistä saattaisi päästä pois tarhalta ja aloittaa uuden elämän. Lähteminen oli erittäin vaikeaa.

No, mitä tarhareissulta jäi päällimäisenä mieleeni? Jäin pohtimaan koirien tulevaisuutta ja sitä, mitä niiden elämä tarhalla on. Jokainen koira on hyvin stressaantunut. Osa on lamaantuneita, eli eivät tee muuta kuin makaa. Osa kyhjöttää kopeissaan, siksi että ovat peloissaan, ahdistuneita tai siksi että muut koirat eivät päästä niitä pois. Tarhalla on koiria, joita muut koirat selvästi kiusaavat. Koirien stressi näkyy myös tappeluina, joihin tarhalla joutui puuttumaan päivittäin. Koirat käyvät toistensa kimppuun, jopa niin, että muutama koira makasi kuolleena tarhalla, kun Päivi ja Annastiina saapuivat sinne. Tarhalla pitää olla tarkkana, että tietyt koirat eivät pääse toistensa luokse. Koiria on tarhalla liikaa, ja siksi niitä on lähes mahdoton sijoitella niin että tappeluita ei syntyisi. Tilaa ei ole tarpeeksi. Hyvin monella koiralla on sekä henkisiä että fyysisiä traumoja. Ne linkkaavat, niillä on tassutulehduksia, suu on huonossa kunnossa, iho on huonossa kunnossa.. Koirilla on myös vammoja, jotka eivät näy ulospäin. Voi vain arvailla, millaisia kipuja koira kantaa mukanaan. On myös koiria, joiden häkkiin ei kannata mennä, sillä ne ovat kokeneet ihmisiltä aivan liikaa. Pienten pentujen selviytymismahdollisuudet tarhalla ovat huonot, tai ainakaan niillä ei välttämättä ole kovinkaan valoisa tulevaisuus edessään.

Rescuekoiriin liittyviin keskusteluihin ja niiden vastustajille haluaisin sanoa seuraavaa: On täysin totta, että osalla koirista on Suomeen tullessaan mitä erilaisimpia käytösongelmia ja niillä voi olla fyysisiä traumoja, joita ei tarhalla ole pystynyt todentamaan. Näistä ongelmista puhutaan mielestäni hyvin negatiiviseen sävyyn. Jokaisen, joka sanoo, että rescuekoirat ovat ongelmakoiria, jotka purevat tai ovat muuten aggressiivisia, ne tuovat mukanaan tauteja ynnä muuta, olisi hyvä tutustua oloihin, joista koira on lähtöisin. Henkilökohtaisesti ajattelen, että ei ole mikään ihme, jos koiralla on erilaisia ongelmia katsoessaan sitä, millaisia (mahdollisesti monia) vuosia se on tarhalla nähnyt. Rescuekoiran eteen on nähtävä vaivaa ja tehtävä työtä, mutta se kaikki on sen arvoista, kun koira oppii luottamaan ja se oppii kotikoiran tavoille. Vastuulliset yhdistykset, kuten Balkanin koirat tekevät kaikki tarvittavat testit ja antavat kaikki tarvittavat rokotukset tautiriskien minimoimiseksi. Jokainen koira on nähtävä yksilönä. Jokaisella on oma persoona ja omat tarpeet, jotka eivät tule tarhalla koskaan täyttymään. Jokainen, joka sanoo, että asialle ei voi tehdä mitään, on mielestäni väärässä. Balkanin koirat, kuten muutkin yhdistykset, steriloi koiria tiuhaan tahtiin, sillä se on ainoa kestävä tapa vähentää katukoirien määrää. Jokainen adoptoitu koira on pois tarhalta. Ja kyllä, ongelmaan on puututtava lähtömaassa. Jokainen vastuullinen yhdistys sen tietää, ja jokainen vastuullinen yhdistys niin myös tekee. Tämän kaiken mahdollistaa lahjoitukset, ja niistä jokainen menee todella tarpeeseen. Kiitos Balkanin koirille tärkeästä työstä, jota teette niin sitkeästi ilman vapaapäiviä ja ilman lomia!

 

 

Mainokset