Bali

Bali, noin 5-vuotias poika, 25-30kg 7.11. Bali pääsi onnekseen turvakodille asumaan ja odottamaan loppuelämän kotia. Preslican tarhalla: Viisi vuotias Bali-poika tulee iloisena tervehtimään ja hakemaan rapsutuksia. Hän on ollut tarhalla jo kolme vuotta, mutta onneksi jaksaa vielä iloita pienistäkin asioista. Bali on ollut parissa eri aitauksessa ja myös vapaana tarhan pihalla useiden eri koirien kanssaJatka lukemista ”Bali”

Rambo

Rambo n. 4-vuotias uros Rambo muutti joulukuussa 2019 koirien turvakotiin! Rambo saapui Preslican tarhalle reilu vuosi sitten. Rambo asusteli toimistorakennuksen ympärillä olevalla aidatulla alueella. Sen voisi siis sanoa olevan hieman onnekas, sillä se pääsi jonkin verran liikkumaan. Rambo näki ihmisiä ja saa nautiskella niiden rapsutuksista päivittäin, sillä Rambon asuinpaikka oli keskeisellä paikalla. Rambo asui samassaJatka lukemista ”Rambo”

Laku

Laku, n. 5-6 vuotias uros, n. 20kg 🖤 Laku etsii hyvää kotia 🖤Laku oli pitkäaikainen asukas vanhalla Dobojn kunnallisella tarhalla. Siellä se eli monta vuotta, kunnes se muutti yhdistyksemme turvakodille maaliskuussa 2021. Laku on kokenut paljon tarhaelämänsä aikana, esim. joutunut pahan hyökkäyksen kohteeksi, jonka seurauksena se vietti noin kaksi viikkoa Sarajevossa eläinlääkärin hoidossa. Dobojn tarhallaJatka lukemista ”Laku”

Elmo

Elmo, noin 3- vuotias, 16-17kg Elmo saapui Preslican kunnalliselle tarhalle pentuna emonsa ja sisarusten kanssa. Reilu kaksi vuotti hän asui tarhalla, kunnes muutti keväällä 2020 yhdistyksen turvakodille. Elmo on fiksu, reipas ja energinen poikakoira, joka etsii aktiivista kotia. Elmo nauttisi pitkistä lenkeistä ja mielekkästä puuhastelusta oman ihmisen kanssa. Luonteeltaan Elmo on ystävällinen, huomionhakuinen ja seurallinen.Jatka lukemista ”Elmo”

Aku

Aku, n. 1,5-vuotias poika, 15kg Iloinen ja energinen Aku saapui yhdistyksemme turvakodille pienenä pentuna, ja on kasvanut keskikokoiseksi, noin 15-kiloiseksi kauniiksi pojaksi ❤ Akun erikoisemerkki on suloinen vaalenpunainen läikkä nenässä. Aku asuu nykyään ns. ’Sunny’ taka-aitauksessa useamman muun koiran kanssa, ja se on sopeutunut sinne melko hyvin, vaikka alussa oli vähän hämmillään vauhdikkaiden koirien vilinistä.Jatka lukemista ”Aku”

Redi

Redi, n. 7-8kk poika, n. 12kg (tällä hetkellä) Pieni-keskikokoinen, hyvin kiltti ja pehmeäluonteinen Redi poika odottaa oman kodin löytymistä yhdistyksen turvakodilla, jonne se muutti pienenä pentuna kesällä 2020 sisarustensa kanssa. Leikkisä ja reipas luonne, Redi tulee hienosti tulee muiden koirien kanssa toimeen. Ihmisen kanssa seurallinen ja luottavainen. Painoa tällä hetkellä noin 12kg. Lisätietoja tulossa myöhemmin. 

Jerry – erityisadoptio

Jerry, noin 5-6 vuotias uros, 30kg Jerry asuu yhdistyksen turvakodilla. Jerry löytyi aktiivimme Mein kotitalon läheltä tieltä makaamasta erittäin huonossa kunnossa. Se oli märkä, paleltunut, aliravittu ja kaikinpuolin erittäin huonossa kunnossa. Jerry on sokea ja siksi erityisadoptiossa. Jerry sai tervehtyä ja kerätä voimia Mein luona. Jerry muutti Mein mukana turvakotiin ja voi nykyään erittäin hyvin.Jatka lukemista ”Jerry – erityisadoptio”