Bosnia – joulukuu 2018

Joulukuun 2018 matkakertomus ensikertalaisen Marian kertomana

Joulukuussa lähdin Päivin ja Lauran kanssa viiden päivän reisulle Bosniaan.

Balkanin koirien kautta suomeen tullut koirani Taiga, ja ensinmäinen kotihoitolainen Nooa, herättivät ajatuksen vierailusta Bosniaan. Kotihoitajuudesta jäi positiivinen kuva. Päätin, että kotiimme mahtuu jatkossakin kotia etsiviä koiria. Ennen kuitenkin uttaa kotihoitolaista halusin nähdä minkälaisista oloista koirat tulee. Halusin paremmin ymmärtää mitä koirat ovat kokeneet. Onnekseni mahdollisuus tarhakäynnille aukeni. Päivi ja Laura olivat lähtemässä Preslican tarhalle, ja pääsin heidän mukaansa. Bosniassa olivat Mei ja Drazen, jotka eivät olleet lähteneet vielä joulun viettoon.

Ensinmäinen ajomatka tarhalle tuntui loputtomalle.  Kilometrejä loputonta tietä metsän keskellä. Tarha on poissa kaikkien silmistä.. Tie kuitenkin lopulta päättyi, ja olimme perillä. Ensinmäinen asia joka mieleeni jäi, oli jatkuva haukkuminen ja lohduton ujellus.

Tarha oli täynnä koiria. Kaikki yrittävät saada hieman kontaktia ja rapsutuksia ihmisiltä. Useat koirat yrittivät  keinolla millä hyvällä  päästä häkeistään hakemaan huomiota. Yksikin oli kiivenyt häkin ovea pitkin. Kiipeillessä koira oli satuttanut  tassunsa, ja anturat veressä toivoi vain rapsutuksia.

Ensimmäinen päivä tarhalla meni suurimmaksi osaksi koiriin tutustuessa. Mietin,  kuinka koirat pärjäävät pienissä häkeissä/aitauksissa päivästä toimeen. Päivät kuluvat ilman virikkeitä kuunnellen muiden koirien stressaantunutta haukuntaa. Vietin aikaa koirien häkeissä, yritin auttaa, että edes osa koirien perustarpeista toteutuisi.

Muutamat koirat tarhalla ovat hieman paremmassa asemassa. Koirat saavat oleskella (ainakin toistaiseksi) tarhan pihalla vapaana. Koirat juoksivat iloisesti tuttuja ihmisiä vastaan, myös minua tulivat uteliaasti haistelemaan. Luottivat siihen, että Päivin mukana tulevat ihmiset ovat hyväntahtoisia.  Pihan koirista erityisesti mieleen jäi ihana ja lempeä Sienna. Sienna istui rauhallisesti ja tarkkaili tarhan tapahtumia. Toinen ihana tuttavuus oli Sandra. Sandra on suloinen pieni koira,  joka on ollut todennäköisesti joskus kotikoirana.  Sandra oli täysin hämmästänyt uudesta elämänmuutoksestaan. Tämä ihana koira olisi halunnut olla vain sylissä paijattavana….ja syödä tietysti herkkuja!

Ensinmäisestä päivästä jäi hämmennys siitä, kuinka moni koirista sopisi kotikoiraksi. Tietysti tarhalla on niitä, joita elämä (ihmiset) on kohdellut huonosti, eikä mahdollisuutta kotikoiran elämään enää ole. Useat koirat  ovat kuitenkin vailla sitä uutta mahdollisuutta paremmassa perheessä. Olin ajatellut, että tarhalta löytyy vain muutamia  kotikoiraksi sopivia yksilöitä. Tässä asiassa olin hyvin väärässä.

Vaikka ensinmäinen päivä oli raskas, niin mahtui päivään jotain hyvää. Sain tavata aivan ihanan pienen velmuilija Yagon, joka tulisi meille joulukuun lopussa kotihoitoon.

Yagolta kuten muiltakin koirilta otettiin punkkivälitteiset tautitestit ja sydänmato pikatesti. Olimme ostaneet lahjoitusrahoilla rokotteita, jotka myös pääsivät heti hyötykäyttöön.

Seuraavat päivät kuluivat aamusta iltaan tarhalla. Töitä oli paljon. Häkkien siivouksesta koirien madotuksiin. Rinkkamme oli täynnä lahjoituksina saatuja koiran ruokia, jotka todella tulivat tarpeeseen.  Koirien ruokinta tarhahenkilökunnan taholta oli omasta näkökulmastani niukkaa, erityisesti huoli pentujen pärjäämisestä oli suuri. Kaikki pentuaitaukset olivat täynnä pieniä hännän heiluttajia, joille oli tiedossa vaikeat ajat Bosnian kylmenevässä talvessa.

Yhdessä pentuaitauksessa asui pieni tiibetinspanieli kolmen pennun kanssa.  Emo katseli varautuneesti kopistaan samalla kun yritti hoitaa pentujaan. Koitimme tehdä kopista lämpimän, sekä annoimme  emolle ravintorikasta ruokaa. (Viimeisenä iltana ennen lähtöä kävin katsomassa pentuetta. Kaikki pennut olivat vielä elossa. Emo jäi surkeana katsomaan kopista perääni.)

Tarhalla ollessamme lunta oli maassa monta senttiä. Päästimme koiria häkeistään juoksemaan ja leikkimään lumeen. Tämä oli ehdottomasti paras hetki tarhalla, sain nähdä edes hetken onnellisia koiria! Vaikka lumi tuotti iloa  päivisin, yöt olivat jäätävän kylmiä. Käytimme tarhalla viimeiset heinät vuorataksemme koirien koppeja talvea varten.

Viimeistä päivää tarhalla varjosti muiden koirien hyökkäyksen kohteeksi joutunut Pedro koira. Mei ja Drazen löysivät koiran aamulla aitauksesta ja toimittivat Pedron eläinlääkäriin. Saimme koiran myöhään illalla takaisin tarhalle Lauran hakiessa hänet lääkäristä. Oli sydäntä särkevää jättää koira tarhalle. Erityisesti koska se oli meidän kaikkien viimeinen päivä Bosniassa. Joulunpyhät olivat tulossa, ja koiran hoito tarhalla epävarmaa. Sijoitimme koiran omaan rauhalliseen paikkaan nukkumaan. Pedin olimme yrittäneet vuorata lämpimäksi ja turvalliseksi. Juurikaan enempää emme voineet siinä vaiheessa tehdä, paitsi toivoa, että tulevaisuus koiralle olisi valoisampi.

Adoptio on tärkeä osa Balkinin koirien toimintaa, mutta haluaisin korostaa työtä jota tehdään yhdistyksen toimesta tarhoilla. Jokainen koira on yksilö. Jos koiralla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa elämää tarhalla pienessä kopissa, yrittää yhdistys myös sellaisia koiria auttaa parhaalla mahdollisella tavalla.  Koen, että on tärkeää näyttää esimerkkiä koirien oikea oppisesta kohtelusta.  Koirilla on oikeus puhtaisiin häkkeihin, liikuntaan, riittävään ruoka määrään, puhtaisiin juomakuppeihin ja arvokkaaseen kohteluun ilman pelkoa. Ehkäpä joskus asenteet muuttuvat.

Mei ja Drazen olivat Bosniassa kun saavuimme tarhalle.  En tiedä minkälainen matkamme  olisi ollut, jos tarhalla ei olisi ollut ihmisiä jotka todella välittävät koirista. Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden päästä tutustumaan Preslican tarhalle. Henkisesti oli raskasta nähdä tarhan olosuhteet, mutta työ koirien auttamiseksi on palkitsevaa. Koirien kanssa jakamani vuorovaikutus oli välitöntä ja tuotti iloa karun tarhaelämän keskelle. Ennen lähtöä ajattelin, että käyn tarhalla ja näen mistä koirat ovat tulleet. Tarha oli kuitenkin täynnä suuremmoisia koiria joiden pärjäämisestä koen suurta huolta.  On  mahdoton tehtävä selittää kuinka koiriin voi kiintyä lyhyessä ajassa.  Toivon todella, että saisin  tavata vielä Preslican tarhan koirat. Kaikki työ koirien eteen on tärkeää ja jokainen koira on auttamisen arvoinen. Tarha on täynnä mahtavia koiria joiden jokaisen tarina tulisi tulla kuulluksi.