Vilja

Vilja on puolivuotias tyttökoira Preslican kunnallisella tarhalla. Vilja asuu pentuaitauksessa viiden muun koiran kanssa. Vilja on iloinen ja reipas, mutta osaa rauhoittua aloilleen ja on todella nätisti sylissä. Vilja on leikkisä, mutta ei ole pennuista riehakkain. Tästä ihastuttavasta neidistä tulee varmasti reipas lenkkikaveri.

Viljasta huokuu rauhallisuus  ja varmuus nuoresta iästä huolimatta. Vilja pääsi lenkille toisen pennun kanssa ja käveli innokkaasti ja välillä leikkien eteenpäin.  Annoimme Viljan tavata etupihan kilttejä aikuisia koiria. Vilja suhtautui niin isoihin kuin pieniinkin koiriin rauhallisesti ja ystävällisesti. Tervehdyksien jälkeen Vilja hyppäsi jo jalkojamme vasten hakemaan huomiotamme. Neiti tulee varmasti toimeen perheen ainoana koirana tai kiltin koirakaverin seurana.

Vilja tulee vielä kasvamaan, mutta arvioimme sen jäävän pienehköksi/keskikokoiseksi. Vilja kuuntelee hyvin ihmistä ja ottaa kontaktia. Tyttö ei vaikuta ollenkaan hermostuneelta, vaan varsin itsevarmalta koiralta. Vilja antaa katsoa hampaat hienosti ja muutenkin antaa kauniisti käsitellä itseään.

Mainokset