Hupi

Emme ota tällä hetkellä uusia hakemuksia Hupista ❗️

Hupi tyttö, n. 8kg tällä hetkellä, n. 7kk

Kotihoidossa oleva Hupi löytyi hylättynä siskojensa kanssa turvakodin läheltä pellolta. Kaikki neljä juoksi luottavaisesti luokse ja antoivat ottaa syliin. Pennut nostettiin autoon ja vietiin turvakodin pentuaitaukseen, jossa ne saivat asustella yhdessä.

Hupi pääsi kesäkuun alussa kotihoitoon Suomeen totuttelemaan sisäkoiran elämään ja etsimään omaa kotiaan. Hupi oli hieman hämmentynyt alkuun muutoksesta, mutta on jo nyt sopeutunut tosi hienosti kerrostaloelämään.

Hupi on musta, matalajalkainen, pieni reipas kaveri. Hupi on vielä pentumainen ja leikkisä. Kotihoidossa on osannut kuitenkin myös rauhoittua hienosti. Ulkona vielä vähän arastelee, joten kotihoidossa ollaan edetty rauhassa. Nurmikolla makoilusta ja uusien hajujen nuuskimisesta Hupi pitää. Pieni uimari tytöstä on myös kehkeytymässä, pitää selvästi vedestä paljon. Matkapahoinvointia on ilmennyt autossa vielä ainakin toistaiseksi. Hupi on päässyt myös tutustumaan matkailuautoon ja hyppää kyytiin reippaana.

Hupi sopii varmasti monenlaiseen kotiin, jossa ollaan kuitenkin valmiita kouluttamaan ja puuhaamaan paljon koiran kanssa. Hupi on ihmisläheinen ja miellyttämisen haluinen. Lapsista tytöllä ei ole vielä mitään kokemusta, joten emme osaa sanoa miten heihin suhtautuu. Koirakaveri perheessä tai lähipiirissä olisi varmasti Hupin mieleen.

Jos uskot sinulla olevan Hupille juuri se oikea koti, tutustuthan ennen hakemuksen laittamista huolellisesti adoptio-ohjeisiin.

%d bloggaajaa tykkää tästä: