Hessu

Hessu, n. 4-vuotias, poika

Hessu etsii hyvää kotia ❤❗
Hessu on odottanut omaa kotiaan Preslican kunnallisella tarhalla reilu 2-vuotta. Hessu on pitkään asunut pienessä mutaisessa aitauksessa toisten koirien kanssa. Alkuun Hessu oli aitauksessa vahvassa asemassa ja oli aina ensimmäisenä vastassa, kun menimme aitaukseen, mutta myöhemmin aitaukseen jouduttiin laittamaan uusia koiria, jonka jälkeen Hessu on viettänyt suurimman osan ajastaan koirankopissa. Hessun sydäntä särkevä ujellus aitauksessa jättää jäljen sydämeen. Kesällä -19 otimme Hessun ja toisen aitauksen koiran lenkille tarhan ulkopuolelle. Hessu käveli nätisti hihnassa ja niin nautti luonnon rauhasta haistellen hajuja. Takaisinpäin tultaessa Hessu laittoi jarrut päälle eikä olisi halunnut enää palata aitaukseensa. Hessua päästettiin myös välillä juoksentelemaan vapaasti, ja siitä se oli riemuissaan. Nykyään Hessu on tarhan ulkopuolella vapaana ja aina vastassa kun saavumme tarhalle. Hessu on keskikokoinen, noin 25 kiloinen vahva poika, reipas ja energinen. Hessu tarvitsee aktiivisen ja koirakokemusta omaavan kodin, jossa se pääsisi pitkille lenkeille. Niistä se nauttii suunnattomasti. Hessu on luonteeltaan ystävällinen, luottavainen ja rohkea. Hessu sopii ainoaksi koiraksi tai (mielellään) tyttökoiran kaveriksi ☺️

%d bloggaajaa tykkää tästä: