Joca

Joca on noin 5-vuotias poikakoira Preslican kunnalliselta tarhalta. Joca on ollut Preslicassa noin marraskuusta 2016 lähtien, sitä ennen paikallisessa kotihoidossa, jossa se kuntoutui. Joca on pelastettu eräältä tarhalta, jonne sen entinen omistaja oli Jocan hylännyt. Joca painaa noin 45 kg. Huonosta menneisyydestä huolimatta Joca on älyttömän kiltti ja lempeä koira luonteeltaan. Joca on hyvin seurallinen ja tuli aina iloisena tervehtimään meitä. Joca antoi hienosti käsitellä itseään. Jocalla on paksu turkki ja takkuja siihen oli kertynyt pidemmältä ajalta. Takut sen antoi rauhassa poistaa ja odotti kiltisti aloillaan. Joca antoi myös hyvin hoitaa etujalan haavaa. Se suhtautui muihin koiriin hyvin, jopa hieman välinpitämättömästi. Joca ei lähtenyt ärhentelyihin mukaan, vaan pysyi taka-alalla kahinoista. Joca on perusluonteeltaan rauhallinen, se osasi rauhoittua ja etsiä omaa tilaa itselleen vilkkaan tarhaelämän seasta. Tarhan ulkopuolella käveleville miehille se haukkui puolustavasti, ja laumanvartijakoiraa pojassa selvästi on. Joca nukkui päiväunia tarhan perällä omassa rauhassa ja aina liikkeelle lähtiessä muiden aitausten koirat haukkuivat sille taukoamatta. Joca ei tästä välittänyt, vaan jatkoi matkaansa etuportille tuttuja tulijoita tervehtimään. Jocan luokse mentäessä se heilutti aina häntäänsä, mutta ei sännännyt luokse, vaan osasi odottaa turhia streessaamatta rapsuttajan luokseen. Joca on äärimmäisen kiltti ja helposti käsiteltävä koira, mutta ei sovi ensikoiraksi. Joca on isokokoinen ja ruumiinrakenteeltaan vahva. Joca sopii perheeseen, jossa on kiltti koirakaveri tai ainoaksi koiraksi. Jocalle paras paikka olisi omakotitalo maaseudulta.