Topi

Topi, 1,5-vuotias uros

Topi on Suomessa kotihoidossa ja etsii omaa loppuelämön kotia. Topi on sovitusti tavattavissa Espoossa. 

6.4.19 Kotihoitokuulumisia ensimmäiseltä päivältä Suomessa:

”Tänään meillä kävi ystäväni kahden lapsensa kanssa (lapset 4 ja 5 v.). Topi niin sopisi lapsiperheeseen!! Se näytti olevan onnellisimmillaan kun sillä oli ”lauma” ja sopivasti tapahtumia ympärillä. Ei häirinnyt lasten leikit eikä varsinkaan rapsuttelut (kyseiset lapset ovat kilttejä ja käsittelevät eläimiä nätisti). Myös taluttaessa Topi on, ainakin tähän mennessä, ollut rauhallinen ja tassutellut pääosin sivulla. Sen mielenrauhaa ei tunnu häiritsevän toiset koirat eikä hassut äänetkään (imuri tosin ei ollut niin kiva, hän mieluimmin oli eri huoneessa).
Topi pyrkii välttämään konfliktitilanteita. Toki ei olla vielä oltu koirapuistossa, eli en tiedä miten käyttäytyisi ”vapaana” ollessaan.
Topilla on kova karvanlähtö. Se piehtaroi innoissaan löytämässään lumialueessa. Sillä taitaa olla varsin lämmin sisätiloihin tottumattomana koirana valtavan paksun turkkinsa kanssa. Lapset furminoivat Topia ulkona. Saatiin samalla linnuille pesänrakennusaineksia. Topi antoi erittäin hyvin lasten käsitellä.
Tänään oli myös kynsien leikkuupäivä. Siinäkin hän oli hyvin rauhallinen. Ystäväni silitteli Topia samalla ja Topi meinasikin torkahtaa kesken kynsien leikkuun.
Topi ei merkkaile. Ei ulkonakaan siis. Sisävahinkoja ei ole ollut.
Topista huokuu jonkinlainen surullisuus, joka lienee peräisin joistain sen aiemmista kokemuksista. Kuitenkin samaan aikaan se on sellainen ”turvasatama” lapsille ja varmaan myös muille koirille. Sonja-koirani ei ole missään kohtaa kokenut sitä millään tavalla uhaksi tai kilpailijaksi. Päinvastoin, tuntuu että se rauhoittaa Sonjaakin. Yleensä Sonja nimittäin haukkuu kaikki vieraat, tänään se sanoi vain yhden pienen haun ja seisoskeli Topin vieressä katsoen keitä on tulossa. Topi ei ole haukkunut mitään kertaakaan.
Topin päivän paras hetki oli hiekkalaatikon vieressä makoilu! ️ Aurinko paistoi ja siinä oli mukava kelliä. Rapsuttelin Topia samalla. Siinä se näytti niin onnelliselta .Oli useampi pieni lapsi lähellä, sai olla ”lauman” mukana ja lisäksi ulkona. Tuntuu että Topin elämän onnellisuus on lopulta kiinni hyvin pienistä asioista. Mutta todella näkisin sen lapsiperheen koirana, ainakin tämänpäiväisen perusteella”.

 

Tarhalla:

Ihana Topi asuu Preslican kunnallisella tarhalla. Topi on noin 1,5 vuotias nuori poika, joka on luonteeltaan erittäin kiltti ja kultainen. Elokuussa 2018 Topin asema laumassa oli heikompi, mutta nykyään se pärjää hienosti osana etupihan laumaa. Topin ystävät ovat mm. kaksi pentusisarusta, yksi pienikokoinen Sandra tyttö, isokokoinen Sienna tornjak tyttö ja Rambo poika. Tämä nelikko on aina vastassa, kun saavumme tarhalle ja he leikkivät yhdessä päivittäin. Topi Tulee kaikkien kanssa loistavasti toimeen, ja mainittava seikka onkin että etenkin pentujen kanssa Topin pinna on hyvin pitkä, ja se jaksaa remuta niiden kanssa paljon.

Topi on luottavainen, seurallinen ja reipas poika, joka hyvän luonteensa ansiosta sopii monenlaiseen kotiin, myös lapsiperheeseen. Se painaa silmänsä kiinni saadessaan rapsutuksia ja ansaitsisi hyvän kodin jossa osataan arvostaa sen kultaista luonnetta. Topi on kuitenkin vielä nuori, joten se arvostaisi aktiivista elämää. Topi on arvioltaan noin 20kg, metsästyskoira ja noutaja sekoitus.

Jos haluaisit tarjota loppuelämän kodin tälle koiralle, tutustuthan huolellisesti Balkanin koirat ry:n laatimaan adoptiosopimukseen ehtoineen sekä kotiutusohjeisiin sivulla adoptioprosessi

Mainokset