Gini

Gini, tyttö, n. 14kg

Gini on saapunut kotihoitoon Suomeen, ja on sovitusti tavattavissa Helsingissä.

Kuulumisia kotihoidosta 3.1.2019

Gini tyttö saapui muiden onnekkaiden koirien kanssa viime lauantaina kotihoitoon Helsinkiin. Gini on ollut Preslican tarhalla yli neljä vuotta ja nyt vihdoin pääsi kodin lämpöön odottamaan sitä loppuelämän kotia ❤️ Gini on ollut alusta asti todella reipas ja lenkkeily keskustan hälinästä huolimatta on sujunut erittäin hyvin! Gini on sisäsiisti ja nauttii omalla tyynyllä nukkumisesta. Uni ja ruoka maistuu hyvin. Kotihoitopaikassa on kaksi muuta koiraa, keneltä saa hyvin mallia miten toimia jos joku mietityttää. Gini tulee siis hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja suhtautuu innolla uusiin ihmisiin. Lenkillä olisi kiva jäädä moikkaamaan ihmiset ja koirat. Autoilu on ollut jännittävää ja hoitotoimenpiteet, kuten kynsien leikkaus. Onnistuneet kokemukset kuitenkin vahvistaa, että eihän tässä ollut mitään pelättävää, voidaan tehdä se uudestaan ☺️ Giniä pääsee halutessaan tapaamaan Helsingissä.

 

Gini tarhalla

Gini asui Preslican kunnallisella tarhalla. Gini on viettänyt tarhalla lähes neljä vuotta. Ginillä on todettu epilepsia, mutta onneksi kohtaus on viimeksi ollut noin vuosi sitten. Ginin asema laumassa oli heikko ja kohtauksen saadessaan, toiset koirat kävivät sen päälle. Tarhalla se otti ihmiseen kontaktia, mutta selvästi jäi taka-alalle, koska arasti toisia koiria.

 

 

 

Mainokset