Ella

Ella, noin 3-vuotias tyttö, 13kg

Ellan kuulumisia kotihoidosta huhtikuussa 2020:

Ella on nyt ollut meillä kotihoidossa muutaman viikon.  Ella on reipastunut tosi paljon, vaikka uudet ihmiset ja asiat ovat jännittäviä. Erittäin seurallinen tyttö, joka olisi mieluusti rapsuteltavana aamusta iltaan. 

Ella ei ole älyttömän riehakas, leluja tykkää enemmän pureskella kuin leikkiä niillä. Silloin tällöin innostuu leikkimään oman koiramme kanssa. Tulee toimeen ihan kaikkien koirien kanssa.
Joitakin vahinkoja lukuunottamatta kaikki tarpeet tulee ulos. 
Aivan ihana pikkutyttö, joka sopii monenlaiseen perheeseen. Rakastaa ruokaa ja nameja, on oppinut istumaan ja antamaan tassua. Odota-komento on työn alla

Ellan kuulumisia kotihoidosta maaliskuussa 2020:

Ella on nyt ollut meillä kotihoidossa muutaman päivän.
Ensimmäisenä päivänä Ella oli hirveän peloissaan. Se seisoi ihan jäykkänä häntä koipien välissä ja tärisi. Kuitenkin hakeutui meidän luokse turvaan, joten oikein luottavainen tyttö jo alkuhetkistä lähtien.
Muutaman päivän aikana ollaan huomattu, että Ella on todella kiltti ja herttainen niin ihmisille kuin toisille koirille, aivan ihana tyttönen. Hakee huomiota ja rapsutuksia, mutta menee kiltisti omiin puuhiinsa jos sitä ei huomioi. Tykkää niin lapsista kuin aikuisista, vieraita miehiä hieman karttaa.
Ella on selvästi ollut ruoka-aikoina kotona ja sillä on arviolta pari liikakiloa. Syö hyvällä ruokahalulla, mutta ei ole (vielä  ) oppinut kerjäämään.
Ella on vielä melkoisen ujo, mutta on jo muutamassa päivässä rohkaistunut todella paljon. Liikkuu jo ulkona aika reippaasti ilman jatkuvaa luoksekutsumista 😊 Ulkona on sen verran jännää vielä, että pissoja ei olla sinne uskallettu päästää. Tänä aamuna kakat tuli ulos, joten eiköhän pissatkin luonnistu ennemmin tai myöhemmin.
Asumme kerrostalossa ja ainakaan vielä ovikellon tai rappukäytävän äänet eivät ole saaneet mitään reaktiota aikaan Ellassa. Olemme olleet muutamia tuntejä poissa, poissaolojen aikana ei ole tehnyt mitään kiellettyä.
 
ella
 
 
Ella tarhalla kesäkuussa 2019:

Ella odottaa oman kodin löytymistä Preslican tarhalla, jossa se on nyt viettänyt lähes kaksi vuotta. Ella saapui tarhalle nuorena aikuisena. Ella on uskomattoman kiltti ja suloinen tyttö, joka rakastaa ihmisten läheisyyttä ja haleja. Ella on aina asunut aitauksissa, mutta nykyään se asuu etupihan laumassa. Ella tulee kaikkien koirien kanssa hyvin toimeen. Ella on erittäin hyvä adoptioehdokas, perheelle joka toivoo reipasta ja energistä koiraa, seura- sekä lenkkikaveriksi. Ellan voimme kuvitella sopivan myös lapsiperheeseen. Ikää Ellalla on noin 3-vuotta ja painoa noin 13kg.

Jos haluaisit tarjota loppuelämän kodin tälle koiralle, tutustuthan huolellisesti Balkanin koirat ry:n laatimaan adoptiosopimukseen ehtoineen sekä kotiutusohjeisiin sivulla adoptoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: