Gaga, noin 3,5-4 vuotias tyttö, noin 30kg
Kaunis ja energinen Gaga odottelee oman kodin löytymistä yhdistyksen turvakodilla, jonne se saapui huhtikuun lopussa 2020. Gaga on alunperin kotoisin Dobojsta, josta löysimme sen ruokakaupan edestä. Olimme vierailemassa Dobojn kunnallisella tarhalla ja paluumatkalla turvakodille tutustuimme Gagaan, joka istuskeli kaupan oven edessä. Kysyimme työntekijöiltä oliko heillä mitään tietoa siitä ja he kertoivat, että Gaga oli ollut jo viikon verran kaupan edessä, ja he sekä muutamat asiakkaat olivat sitä ruokkineet. Jätimme Gagalle ruokaa ja vettä. Kävimme Dobojssa uudestaan muutaman päivän jälkeen ja pysähdyimme tarkistamaan oliko Gaga vielä siellä. Gagaa ei näkynyt kaupan edessä, mutta kun kiersimme rakennuksen ympäri Gaga löytyi viereisestä nurmikkoalueesta. Työntekijöille ilmoitimme, että Gaga lähtee mukanamme ja yritämme etsiä sille kotia. ❤
Huomasimme melko pian, että Gagalla on ollut omistaja, sillä se osasi jotain peruskäskyjä kuten istua ja antaa tassua. Gaga asuu turvakodilla isolla puolella, yhdessä aitauksessa muiden koirien kanssa, tyttö-sekä poikakoirien kanssa. Päivittäin koirat pääsevät juoksemaan ja leikkimään niittyalueella, ja silloin Gaga on ihan tohkeissaan. Gaga on erittäin energinen ja voimakas tyttö, vielä pentumainen ja erittäin leikkisä.
Ihmisen kanssa Gaga on kiltti, avoin ja huomionhakuinen. Jos Gagalle antaa vähänkin huomiota, se ei enää päästä ihmistä eteenpäin. 😀 Gaga on vauhdikas ja touhukas tyttö, joka tarvitsee reippaan, aktiivisen ja koirakokemusta omaavan kodin. Gaga on hyvin ystävällinen, mutta myös itsepäinen. Uskomme, että Gaga sopisi parhaiten kotiin, jossa se voisi elää ainoana koirana, ja ensisijaisesti ei-kerrostaloasuntoon. Gaga tarvitsee runsaasti liikunta ja tekemistä, mutta myös paljon rakkautta. Gaga on isokokoinen, noin 30kg lyhytkarvainen kaunotar, josta saa varmasti reippaan lenkkikaverin ja erittäin lojaalin ystävän. ❤