Poika, 4-v, n. 20kg. Erityisadoptio. Dobojn kunnallisella tarhalla
Smarti 2 etsii kotia Dobojn kunnallisella tarhalla, jossa se on ollut alusta asti. Haluamme antaa tälle ihanalle pojalle mahdollisuuden löytää oma koti ja päästä vihdoin ja viimein pois kunnallisen tarhan kamalista oloista. Smarti 2:lla on ollut vaikeuksia löytää paikkansa kunnallisilla tarhoilla ja se onkin ihmeen kaupalla selvinnyt tähän asti.
Smarti 2 muutti aikuisena koirana vuonna 2021 Preslican vanhalle kunnalliselle tarhalle, jossa sitä piti ruokkia erikseen, sillä se pelkäsi muita koiria eikä saanut muuten syötyä. Myös suuriin koiralaumoihin sopeutuminen on ollut hankalaa ja Smarti 2 on 1,5 vuodessa joutunut vaihtamaan aitausta ainakin kolme kertaa. Lisäksi Smarti 2:n päälle hyökättiin, mutta se selvisi laajoista vammoistaan huolimatta. Smarti 2 on keskienerginen hurmaava poika, joka on ystävällinen ja ihmisläheinen. Se nauttii suunnattomasti ihmisen huomiosta ja hakee itse kontaktia. Pojan taustasta meillä ei ole tietoa, mutta hänellä on saattanut olla aikaisemmin koti. Smarti 2 ei näe kunnolla ja adoptoituu siksi erityisadoption kautta. Se tulee tarvitsemaan silmäeläinlääkärin tarkastuksen Suomessa silmiensä vuoksi. Smarti 2 etsii ensisijaisesti kotia, jossa se saisi olla ainoana koirana.
Huom! Dobojn kunnallisella tarhalla on muutamia meille tuttuja koiria, jotka ovat olleet jo vanhalla Preslican tarhalla. Haluamme antaa näille koirille mahdollisuuden omaan kotiin, vaikka emme pysty niitä tällä hetkellä ottamaan turvakodille. Kunnallisen tarhan olot ovat hirvittävät koirille olla ja elää, siksi teemme tämän poikkeuksen. Adoptiosta kiinnostuneen tulee kuitenkin huomata, että nämä koirat ovat olleet vuoden verran kunnallisella tarhalla. Luonnekuvaus on kirjoitettu sen perusteella, millaisena olemme tunteneet koiran vuosi sitten Preslican tarhalla. Kunnallisen tarhan olosuhteet ovat surkeat ja hyvin erilaiset kuin Preslican tarhalla, joten koiran käytös ja luonne on voinut muuttua viimeisen vuoden aikana. Huomattavaa muutosta emme kuitenkaan ole huomanneet käydessämme tarhalla. Kaikki nämä koirat olemme todenneet hyväluonteisiksi ja adoptioon sopiviksi. Mei ja Drazen ovat tavanneet näitä koiria kunnallisellakin tarhalla säännöllisesti, mutta nykyään harvemmin sillä elämä turvakodilla on erittäin kiireistä. Koira haetaan kunnalliselta tarhalta turvakodille, kun adoptio on vahvistunut. Kunnallisesta tarhasta voit lukea lisää tästä