Helli

Tyttö, arvioitu syntymäaika 10/2021, n. 14kg.

Helli on noin puolitoistavuotias ja 14kg tyttökoira Dobojn kunnalliselta tarhalta. Helli muutti turvakodille alkuvuodesta 2023. Hellillä on ollut omistaja joka ei pitänyt koiraansa kiinni joten se juoksenteli vapaana kylällä ja paikalliset valittivat siitä. Lopulta kunnan tarhan työntekijät tulivat hakemaan Hellin tarhalle. 

Tarhalla Helli laihtui ja oli huonovointinen. Turvakodille päästyään se sai hoitoa ja huomattiin että sen toinen silmä on samentunut. Helli pääsi Belgradiin silmäeläinlääkärille jossa todettiin että silmän samentuminen on virusinfektiosta johtuva. Helli sai silmään lääkityksen, samentuminen on selkeästi vähentynyt.

Helli tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Kaupunkiympäristössä se käveli hihnassa hyvin, vähän tietysti jännitti. Turvakodilla se ensin katsoo uusia ihmisiä hieman kauempaa mutta hetken ihmeteltyään tulee reippaasti tutustumaan 🙂 Turvakodin ympäristössä kävelee mielellään hihnassa peltomaisemissa. Videoita alla.

%d bloggaajaa tykkää tästä: