Tappi – tulossa kotihoitoon

Tappi, poika, n. 6 kg, n.6 kg

Viisi pentua syntyivät Dobojn kunnallisella tarhalla, jossa ehtivät elää emonsa Claran kanssa melkein kuukauden, ennen muuttoa yhdistyksemme turvakodille. Clara ja sen pennut voivat hyvin ja ovat valmiita etsimään omaa kotia ❤️ Sisaruksista kaksi ovat poikia ja kolme tyttöjä. Pojat ovat selkeesti tulleet emoonsa, rakenteltaan matalajalkaisia ja makkaranmallisia ☺️ Pennut ovat noin 5 kuukauden ikäisiä.

Tappi on herkkä ja suloinen poikakoira, pentueesta ujoin. Tappi on iloinen ja leikkisä omassa pikkulaumassa ja rohkea tutustumaan myös vieraisiin koiriin. Tappi lähteekin uteliaasti aitauksesta ulos ja juoksee isompienkin koirien perään. Haluaisi leikkiä ja tulla hyväksytyksi. ☺️ ihmisen kanssa Tappi on ujo poika, joka tulee lähelle häntä heiluen, muttei kuitenkaan ihan uskalla tulla rapsuteltavaksi. Usein se jää myös muiden innokkaiden koirien varjoon. Tappi etsii kotia jossa on toinen koira, leikkikaverina sekä rohkaisevana esimerkkinä. Tappi etsii kotia rauhalliselta asuinalueelta, ei kaupunkikeskustan lähettyviltä. Tappi on pieni, matalajalkainen, painoltaan tällä hetkellä noin 6kg

%d bloggaajaa tykkää tästä: