Lav

Lav, poika, n. 2v, n. 20 kg

Dobojn kunnallisella tarhalla on muutamia meille tuttuja koiria, jotka ovat olleet jo vanhalla Preslican tarhalla. Haluamme antaa näille koirille mahdollisuuden omaan kotiin, vaikka emme pysty niitä tällä hetkellä ottamaan turvakodille. Kunnallisen tarhan olot ovat hirvittävät koirille olla ja elää, siksi teemme tämän poikkeuksen. Adoptiosta kiinnostuneen tulee kuitenkin huomata, että nämä koirat ovat olleet vuoden verran kunnallisella tarhalla. Luonnekuvaus on kirjoitettu sen perusteella, millaisena olemme tunteneet koiran vuosi sitten Preslican tarhalla. Kunnallisen tarhan olosuhteet ovat surkeat ja hyvin erilaiset kuin Preslican tarhalla, joten koiran käytös ja luonne on voinut muuttua viimeisen vuoden aikana. Huomattavaa muutosta emme kuitenkaan ole huomanneet käydessämme tarhalla. Kaikki nämä koirat olemme todenneet hyväluonteisiksi ja adoptioon sopiviksi. Mei ja Drazen ovat tavanneet näitä koiria kunnallisellakin tarhalla säännöllisesti, mutta nykyään harvemmin sillä elämä turvakodilla on erittäin kiireistä. Koira haetaan kunnalliselta tarhalta turvakodille, kun adoptio on vahvistunut.

Kunnallisesta tarhasta lisää täältä: https://balkaninkoirat.fi/sivu1/

Tutustu adoptioprosessiimme huolellisesti täältä: https://balkaninkoirat.fi/adoptio/adoptioprosessi/

Lav, noin 2-vuotias, noin 20kg poika etsii kotia Dobojn kunnallisella tarhalla.

Lisätietoja tulossa ❤️

%d bloggaajaa tykkää tästä: