Gera

Gera, tyttö, arviolta 2v, 31 kg

Gera-tyttö muutti turvakodille kesäkuussa. Ennen sitä se asui 1,5 metrin pituisessa ketjussa. Turvakodin naapuritalon sukulainen kuuli yhdistyksemme turvakodista ja toi Geran sinne ilmoittaen, että hän muuttaa kahden päivän päästä ulkomaille. Jos Gera ei olisi voinut jäädä turvakodille, se olisi varmasti hylätty kadulle yksinään.

Gera vietiin eläinlääkärin takajalan nostelun vuoksi. Gera oli eläinlääkärissä todella kiltisti ja lähinnä kadullakin ihmetteli ja katseli ohikulkevia koiria, ihmisiä ja autoja. Valitettavasti Geralta löytyi selkärangasta nikamien välistä hermovaurio, joka on syntynyt todennäköiseksi lyömisestä. Hermovaurion seurauksena Gera nostelee takajalkaa kävellessä sekä juostessa. Viimeisen nikaman kohdalla löytyi pieni luumuodostuma (silta). Kortisonin sekä kipulääkekuurin aikana huomattavaa eroa ei ollut nähtävissä ja Gera kävelee, juoksee, leikkii ja painii kavereidensa kanssa niin kuin aikaisemminkin. Geralle annetaan kuitenkin päivittäin nivelvalmistetta (arthroflex) ja ravintolisää, joka on tärkeä jatkaa tulevassa kodissakin.

Gera on päivät on isolla piha-alueella toisten koirien kanssa. Gera on hyvin ihmisrakas ja on tullut toimeen toisten koirien kanssa. Ainoa koira, josta Gera ei pidä ollenkaan on Hero, joten ne ulkoilevat eri aikaan.


Gera on ihana tyttö ihmisten kanssa ja soveltuu ainoaksi koiraksi. Painoa on noin 31kg. Gera on entisen omistajan mukaan n. 2-vuotias. Gera tuntee nimensä ja tulee kutsusta luokse 🙂

%d bloggaajaa tykkää tästä: