Medo

Medo, poika, 15-16kg, 4v

Dobojn kunnallisella tarhalla on muutamia meille tuttuja koiria, jotka ovat olleet jo vanhalla Preslican tarhalla. Haluamme antaa näille koirille mahdollisuuden omaan kotiin, vaikka emme pysty niitä tällä hetkellä ottamaan turvakodille. Kunnallisen tarhan olot ovat hirvittävät koirille olla ja elää, siksi teemme tämän poikkeuksen.

Adoptiosta kiinnostuneen tulee kuitenkin huomata, että nämä koirat ovat olleet vuoden verran kunnallisella tarhalla. Luonnekuvaus on kirjoitettu sen perusteella, millaisena olemme tunteneet koiran vuosi sitten Preslican tarhalla. Kunnallisen tarhan olosuhteet ovat surkeat ja hyvin erilaiset kuin Preslican tarhalla, joten koiran käytös ja luonne ovat voineet muuttua viimeisen vuoden aikana. Huomattavaa muutosta emme kuitenkaan ole huomanneet käydessämme tarhalla. Kaikki nämä koirat olemme todenneet hyväluonteisiksi ja adoptioon sopiviksi. Mei ja Drazen ovat tavanneet näitä koiria kunnallisellakin tarhalla säännöllisesti, mutta nykyään harvemmin sillä elämä turvakodilla on erittäin kiireistä. Koira haetaan kunnalliselta tarhalta turvakodille, kun adoptio on vahvistunut.

Kunnallisesta tarhasta lisää täältä: https://balkaninkoirat.fi/sivu1/

Tutustu adoptioprosessiimme huolellisesti täältä: https://balkaninkoirat.fi/adoptio/adoptioprosessi/

Medoon tutustuimme vuonna 2020 kun se saapui vanhalle kunnalliselle tarhalle. Siellä se vietti reilun vuoden ennen uudelle tarhalle muuttamista.

Medo on pieni-keskikokoinen tuuheaturkkinen sympaattinen uroskoira. Luonteeltaan kiltti ja reipas. Medo jakoi aikoinaan aitauksen monen muun koiran kanssa ja oli laumassa pienin. Hyvin se pärjäili isompienkin koirien kanssa itsevarman luonteensa ansiosta. Medo tuli avoimesti hakemaan huomiota ja nautti jokaisista rapsutuksista. Medo on asunut uudella tarhalla jo yli vuoden ja on selkeästi taantunut niissä olosuhteissa.

Medo sopisi parhaiten kotiin ainoaksi koiraksi tai tyttökoiran kaveriksi aktiiviseen kotiin.

%d bloggaajaa tykkää tästä: