Zelda

Zelda, noin 2-vuotias, n.15kg tyttö

Zelda löytyi Dobojn kadulta erittän laihassa kunnossa, ja tarhalla se laihtui entisestään 😒
Zeldan on edellinen omistaja (todennäköisesti metsästäjä) hylännyt tai Zelda on päässyt karkuun.
Metsästyskoiria on tarhat täynnä, ja yleensä niiden elämä ennen tarhoille saapumista on ollut karmea, mutta joka kerta yllättymme siitä kuinka luottamus ihmistä kohtaan säilyy.
Zelda oli Dobojn tarhalla langanlaiha eikä ollut vaihtoehtoja kuin tuoda turvakodille ja toivoa sen kuntoutumista.
Alkupäivinä Zelda ei osannut ollenkaan lukea muita koiria, ja nälänhädässä juoksi kiposta kippoon etsimään ruokaa aiheuttamalla ärinätilanteita koirien kesken. Pian kuitenkin Zelda ymmärsi, että ruokaa on päivittäin tarjolla ja näin se alkoi rauhoittumaan.
Zelda on nyt noin neljässä kuukaudessa kuntoutunut hyvin ja on valmis etsimään omaa kotiaan ❤️
Alusta lähtien Zelda on ollut iloinen, puuhakas ja luottavainen koira. Innoissaan ihmisen huomiosta Zelda yritti epätoivoisesti hyppiä syliin ja saattoi roikkua käsissä tai jaloissa. Nykyään roikkuminen on jäänyt pois, mutta hyppiminen ei ole vielä 😀
Ystävällinen, leikkisä ja sosiaalinen luonne.
Pieni-keskikokoinen Zelda on erittäin hyväntuulinen, iloinen ja vilkas nuori tyttö, joka sopisi parhaiten seura- ja/tai harrastuskoiraksi. Zelda on vauhdikas ja energinen neiti, joka kaipaa runsaasti aktiiviteetteja, nauttisi varmasti pitkistä metsälenkeistä ja ehkäpä juoksulenkeistä. Hihnassa Zelda kävelee reippaasti.
Kaunis ja elämäniloinen Zelda on noin 2-vuotias, keski-korkeaenerginen, noin 15kg.

%d bloggaajaa tykkää tästä: